Telkkari

Juontaja Sampo Marjomaa avautuu sokkipotkuistaan: ”Toki sitä aina toivoisi humaania ja kunnioittavaa toimintaa!”

08.06.2020 19:54

Hauskat kotivideot -ohjelman juontaja Sampo Marjomaan, 44, maaliskuussa saama puhelu Nelosen tv-pomolta tiesi 15 vuoden työsuhteen päättymistä.

– Juonsin, ohjasin, käsikirjoitin, toimitin, puvustin ja välillä jopa tuotinkin ohjelman itse. Kyllä se oli minulle monumentaalisen rakas projekti, Sampo myöntää.

– Siksi olisin halunnut jättää jäähyväiset ohjelman katsojille ja faneille, joita ehti kertyä vuosien varrella aikamoinen määrä. Heillekin tämä uutinen taisi tulla yllätyksenä.

Sampo Marjomaa sai potkut samana päivänä, kun hallitus kertoi koronarajoituksista. – Silloin tuli kerralla niin paljon lunta tupaan, että se alkoi jo mennä komiikan puolelle.
Sampo Marjomaa sai potkut samana päivänä, kun hallitus kertoi koronarajoituksista. – Silloin tuli kerralla niin paljon lunta tupaan, että se alkoi jo mennä komiikan puolelle.

Tökerösti hoidettu

Asianmukaisiin hyvästeihin ei koskaan annettu mahdollisuutta. Sampolle sokkipotkut tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta, vieläpä puhelimitse.

Läpeensä leppoisa ja iloinen juontaja antaa rivien välistä ymmärtää, ettei tapa ollut tyylikkäin mahdollinen.

– Toki sitä aina toivoisi humaania ja kunnioittavaa toimintaa kaikessa kanssakäymisessä. No, onhan puhelu sentään sähköpostia parempi, mutta tykkään kyllä itse hoitaa kaikki merkitykselliset, varsinkin herkät, ekstrahuomiota vaativat asiat kasvotusten.

– Nelosen kunniaksi on kuitenkin sanottava, että asia ilmoitettiin minulle hyvin diplomaattisesti, ja varmaankin niin hyvin kuin se vain on puhelimessa mahdollista.

Teksti:Eetu Ampuja
Kuvat:Seiskan arkisto
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!