Idolsista suureen suosioon noussut Antti Tuisku: Idols ei ole laulukilpailu!

Yksi Suomen valovoimaisimmista pop-tähdistä, Antti Tuisku, 33, joutui viime perjantaina (10.11.) tiukan paikan eteen, kun Idolsin ensimmäisessä livelähetyksessä kisaajat pääsivät laulamaan hänen kappaleitaan. Antti osallistui Idolsiin neljätoista vuotta sitten kisailijan roolissa ja pääsi finaaliin saakka. Voiton vei tuolloin kuitenkin Hanna Pakarinen, ja Antti sijoittui kolmanneksi.
- Oli imartelevaa kuulla kilpailijoiden esittävän kappaleitani, mutta olihan se myös outoa. Oli välillä todella vaikea liikuttua, sillä nämä biisit ovat minulle kirjoitettuja ja muistan kirkkaasti ne hetket, kun niitä on kirjoitettu ja kun olen esittänyt niitä. Näissä on itselleni hyvin vahva tarina, Antti kertoi.
Ensimmäisissä Idolsin livelähetyksissä oli mukana seitsemän laulajaa, joista kaksi putosi. Kisan joutuivat jättämään kesken Kevin Sarinko ja Samuli Pesonen.
- Kun kuulin äänestyksen tulokset, niin jotenkin yhtäkkiä jysähti. Meillä on ollut uskomaton yhteenkuuluvuuden tunne, ja yhtäkkiä kaksi putoaa. En osaa sanoa kenen olisi tullut pudota, mutta mielestäni on kuitenkin jännää, että kaksi miestä tippui. Jäljellä on enää yksi, Leevi.
SOKKIPUDOTUS IDOLSISSA! KAKSI LAULAJAA ULOS!
Neljätoista vuotta sitten 19-vuotias Antti seisoi itse Idols-kilpailun lavalla tuomareiden kommentteja kuunnellen.
- Onhan tämä aivan absurdia. Ei olisi Antilla silloin tullut mieleenkään, että joskus hän vielä kuuntelee hänelle tehtyjä biisejä tuomarin penkiltä.
ANTTI TUISKUN SOKKI-ILMOITUS – VETÄYTYY JULKISUUDESTA!
Idolsin jälkeen Antti levytti ensimmäisen levynsä vuonna 2004. Sen jälkeen loppu onkin historiaa, sillä kaikki Antin tuotannot ovat myyneet vähintään kultaa. Artisti on saanut kahtena vuotena Emma-palkinnon, sekä esiintynyt suurille yleisöille niin festareilla, kuin Hartwall-areenassakin.
- Idols on siitä hyvä esimerkki, ettei tämä ole laulukilpailu. Pop-tähteyteen ei riitä pelkästään hyvä ääni, vaan meidän pitää katsoa myös karismaa. Eroamme muista kilpailuista sillä tavalla, että meiltä nousevat ne kirkkaimmat tähdet.