IS: Antti J. Jokinen yllättäen syrjään kansainvälisestä jättiprojektista: syynä sairaus - Aku Louhimies tilalle

Antti J. Jokinen
Mainos
Mainos päättyy

Elokuvaohjaaja Antti J. Jokinen, 52, on jäänyt sairauslomalle kansainväliseen levitykseen tarkoitetun Omerta-elokuvan kuvauksista, kertoo Ilta-Sanomat.

Tuotantoyhtiö Cinematicin toimitusjohtaja Sara Norberg vahvisti asian IS:lle.

– Ohjaaja Jokinen on sairauslomalla. Meillä on senkaltaiset toimet niin kuin missä tahansa työyhteisössä, jossa junaa ei niin vain pysäytetä: meillä on tuuraaja Antille tuotannossa, Sara kertoi lehdelle.

IS:n mukaan Antin tilalle saapui ohjaaja Aku Louhimies, 52, joka on jo aloittanut ohjauksen Virossa.

Krista Kososen ohjaajamies Antti Jokinen perhearjesta: ”Lapsi kulkee mukana kuvauksissa!”

Mainos
Mainos päättyy

Antti J. Jokinen ehti jakaa leffan kuvauksista kuvan Instagram-tilillään.

Omerta-leffa on suuren budjetin toimintaelokuva, joka perustuu Ilkka Remeksen romaaniin 6/12-romaaniin. Pääosissa nähdään muun muassa Jasper Pääkkönen, Ville Virtanen, Eero Milonoff ja Krista Kosonen.

Vuosi sitten järjestetyssä lehdistötilaisuudessa kerrottiin, että romaanista tehdään kaksi elokuvaa, joista ensimmäinen Omerta: 6/12 -leffa saisi ensi-iltansa syksyllä 2021. Toinen Omerta: 7/12 puolestaan ilmestyisi vuotta myöhemmin eli syksyllä 2022 elokuvateattereihin.

Ohjaaja Antti Jokinen vaimonsa Krista Kososen kanssa työskentelystä: ”Olin hänelle erityisen julma!”

Omerta
Kuvassa: Pekka Strang (vas.), Ville Virtanen, Eero Milonoff, Jasper Pääkkönen ja Antti J. Jokinen.

Alla oleva kuva on Omertan lehdistötilaisuudesta joulukuussa 2019.

Mainos
Mainos päättyy

Seksiä ja alastomuutta! Aku Louhimiehen uusi Odotus-elokuva täynnä eroottisia kohtauksia ja paljasta pintaa - katso paljon puhuva minitraileri!

Krista Kosonen luo kansainvälistä uraa – puoliso Antti Jokinen viihtyy kotona Selma-tyttären kanssa!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
IS: Antti J. Jokinen yllättäen syrjään kansainvälisestä jättiprojektista: syynä sairaus - Aku Louhimies tilalle