Gogin kantabaari: Henny Harjusola kertoo erään kauneusoperaation epäonnistuneen moneen otteeseen - apu löytyi lopulta Ruotsista

Henny
Mainos
Mainos päättyy

Constantinos “Gogi” Mavromichaliksen luotsaamassa Gogin kantabaari -talk show’ssa vieraaksi saapuu rap-artisti Seksikäs Suklaa sekä tubettaja Henny Harjusola

Henny avautuu tuoppien ääressä miehille siitä, kuinka hankalaa transnaisena on deittailla Suomessa ja vieläpä julkisuuden henkilönä. 
Puhe kääntyy myös kauneustoimenpiteisiin. Gogi on varsin kiinnostunut tietämään, mitä kaikkia Hennylle on oikein tehty. 

Gogi
Gogin kantabaarissa keskustelu pulppuaa taas.

Suosikkijuontaja Gogi Mavromichalis asteli avioon! Pariskunnan täydelliseen päivään mahtui myös ”pikku draamaa” - kuva!

Henny luettelee jaksossa, että hänelle on tehty Fox Eye -toimenpide, vatsankiristys, silikonirinnat ja hänen nenäänsä on korjailtu. Lisäksi hänelle on tehty kulmien ja ylähuulten kohotus. 

Mainos
Mainos päättyy

Suhdehuhut vellovat! Henny Harjusolan hotellihuoneessa peuhannut salaperäinen pipopää on tunnettu suomalaisräppäri - katso!

Henny on käynyt myös neljä kertaa butt lift -operaatiossa, jossa rasvaa siirrettään muualta kehosta pakaroihin. Henny ei ollut tyytyväinen ensimmäiseen toimenpiteeseen, joka tehtiin Suomessa, joten hän päätti mennä korjaamaan pakaroitaan Espanjaan. Hän kävi siellä kaksi kertaa. Korjaus ei kuitenkaan onnistunut toivotulla tavalla. 
– Siis huh huh, mun lantiot oli siis näin, Henny kauhistelee viittoen käsillään siksakkia. 
– Olin, että ei, tämä on kauhean näköinen. Lopulta menin Ruotsiin, jossa se korjattiin ja olen nyt tyytyväinen, hän jatkaa. 

Setämiehiltä läähätyksiä! Tubettaja Henny Harjusola tulevalle kumppanilleen: Voin luvata 15 eri tyttöystävää!

Henny muistuttaakin, että korjausleikkaukset saattavat olla haastavia. 
– Välttämättä yksi tai kaksi korjauskertaa ei riitä. Se voi olla, että joudut käydä korjaamassa useita kertoja sitä samaa aluetta. 
Kivuton toimenpide pakaroiden kohennus ei suinkaan ole, sillä Hennyn mukaan sen jälkeen ei saa kuukauteen istua. 
Tubettaja muistelee kotimatkaansa Espanjasta Suomeen leikkauksen jälkeen. 
– Mulla oli nousun ja laskun aikaan sellainen tyyny, jonka päällä istuin. Muuten jouduin koko lennon seisomaan. 

 

Seksikäs Suklaa on kiinnostunut tietämään, miten operaation jälkeen voi käydä vessassa. 
– Sä levitoit pöntön päällä ja toivot parasta. Ei saa istua, seisot pöntön päällä, Henny naurahtaa. 
Tubettaja oli lähdössä kuvausten aikaan myös hiustensiirtoon Turkkiin. Hennylle hiusraja on ollut ongelma jo lapsesta asti. Hän on kuitenkin lykännyt operaatiota, sillä se tulee olemaan hänelle haastavaa. 
– Ne sheivaa multa niskasta pois lohkon hiusta koneella. Sitten ne ottaa yksitellen hiukset ja istuttavat ne eteen. Mulla ongelmana on se, että miten kiinnitän pidennyksen, kun mulla on takaraivossa kalju läntti, Henny kauhistelee. 

Mainos
Mainos päättyy

Gogin Kantabaarin perjantaisin Yle Areenassa ja klo 21.00 TV2-kanavalla. 
 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Gogin kantabaari: Henny Harjusola kertoo erään kauneusoperaation epäonnistuneen moneen otteeseen - apu löytyi lopulta Ruotsista