18-vuotias Hannele Lauri meni elokuviin ja mykistyi – näky valkokankaalla jätti lähtemättömän vaikutuksen: ”Siitä alkoi meikäläisen röökinpoltto”

Kotimaisiin näyttelijälegendoihin lukeutuva Hannele Lauri, 67, muistaa elävästi ajat, jolloin hän ravasi yhtenään elokuvissa. Aivan erityisesti nuoren tamperelaisnaisen mieleen olivat ranskalaisohjaaja Claude Chabrolin filmatisoinnit.
– Kävin katsomassa kaikki hänen elokuvansa. Hänen vaimonsa oli aivan mielettömän näköinen Stéphane Audran, Hannele muistelee Seiskalle.
Ranskalaisen elokuvan suurmies Chabrol ja näyttelijä Audran olivat avioituneet vuonna 1964. Sen jälkeen aikansa seksisymboli Stéphane nähtiinkin lukuisissa Chabrolen elokuvissa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Hannelen mieleen on jäänyt aivan erityisesti eräs filmatisointi, jota 18-vuotias näyttelijänalku todisti mykistyneenä pilkkopimeässä elokuvasalissa.
– Se tapa, miten Audran veti röökiä valkokankaalla.. Se oli ihan mieletöntä.
– Siitä alkoi meikäläisen röökinpoltto – ja siitä saakka olenkin polttanut. Niin että kiitos vain hänellekin! Hannele nauraa nyt, lähes 50 vuotta myöhemmin.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Se hyöty tupakoimisesta on, ettei Hannelella ole suuriakaan vaikeuksia eläytyä nykyiseen rooliin. Hän tyylittelee Nelosen tulevassa Keihäsmatkat -sarjassa matkailukeisari Kalevi Keihäsen oikeana kätenä hääräävää Sirkkaa, joka polttaa runsaasti 1970-luvulle sijoittuvassa sarjassa.
– Totta kai Sirkka vetää röökiä. Kaikkihan silloin polttivat!

Keihäsmatkojen kuvauksissa Hannele saakin sauhutella niin paljon kuin sielu sietää.
– Varsinkin, jos joudutaan ottamaan paljon uusintaottoja, sillä hahmollani karsta palaa koko ajan. Yhtenäkin kuvauspäivänä ajattelin, etten polta enää ikinä! hän nauraa.