Jare Tiihonen syyttää ex-ystäväänsä törkeästä petoksesta - kiinteistöbisneksen katkera päätös

Jare Tiihosen ja hänen ex-ystävänsä käräjämaraton on alkanut Helsingin käräjäoikeudessa.
Ex-ystävää syytetään törkeästä petoksesta ja häntä uhkaa vankeusrangaistus.
Kaikki sai alkunsa siitä, kun Jare päätti rap-uransa ja siirtyi kiinteistöbisnekseen. Jaren takana oli menestyksekäs ura Cheekkinä ja sen tuoman taloudellisen menestyksen turvin hän oli kiinnostunut sijoittamaan rahojaan muun muassa kiinteistöihin.
Koska Jaren kaveripiiriin tuolloin kuului rakennusalan ammattilainen, miehet päättivät tehdä yhteisen ullakkohuoneistoprojektin.
- Etsimme Helsingistä pitkään niin sanottuja raakaullakoita, joista tehtäisiin asuntoja. Tarkoitus oli tehdä asunnot niin sanottuun omakustannehintaan. Roolini tuossa hankkeessa oli olla rahoittajana ja kumppanina.
- Ajattelin, että me molemmat hyödymme. Saadaan pidettyä hinta matalana ja siitä mahdollinen rahallinen hyöty asunnon myymisestä.
Keskiviikkoisessa (25.1.) istunnossa selvisi, ettei Jaren itsensä ollut koskaan tarkoitus muuttaa Punavuoressa olleeseen ullakkohuoneistoon. Jare asui tuolloin jo ullakkohuoneistossa, Töölössä.

- Museokadulla oli yksi ullakkoprojekti myynnissä, mutta emme saaneet sitä. Sinne olisin itse muuttanut, mutta Punavuoreen minulla ei ollut muuttohaluja, Jare kertoi käräjäsalissa.
Lopulta Punavuoren rakennusprojekti venähti yli vuodella. Tämän vuoksi Jaren ja toisen ullakkoprojektissa mukana olleen henkilön epäilyt heräsivät, sillä myös kustannukset kasvoivat.
Kun rakennuttajan kirjanpidosta alkoi paljastua epäselvyyksiä, Jare marssi poliisille tehden ex-ystävästään rikosilmoituksen.
Keskiviikkona käräjäoikeuteen kiiruhtanut Jare kommentoi tunnelmiaan Seiskalle lyhyesti.
- Luotan tuomariin, hän totesi.
Kysymykseen siitä, millaisia ajatuksia päässä vilisee, kun syytteessä on ex-ystävä, Jare vastasi tyhjentävästi.
- Sitä voi jokainen miettiä.
Jaren ex-ystävä on kiistänyt syyllistyneensä petokseen. Kyseessä on iso juttukokonaisuus, sillä sille on varattu kaikkiaan kahdeksan istuntopäivää.