Suomessa asuva australialaiskomistus ja internetsensaatio kiipesi nosturin kärkeen Helsingissä ja kuvasi kaiken – poliisi saapui paikalle: "Sammuttakaa se kamera” – katso älytön video korkeuksista!
Australialainen some-tähti James Sight on julkaissut YouTube-kanavallaan hurjan videon, jossa hän ja hänen ystävänsä kiipeävät Helsingin Nosturin viereisen nosturin nokkaan.
Suomessa asuva James harrastaa korkeihin paikkoihin kiipeilyä, ilman turvavaljaita. Edellä mainittu harrastus on vienyt myös henkiä, kun ihmisiä on tippunut kymmeninen ja jopa satojen metrien korkeudesta.
Videolla James kertoo, että tapahtumat sijoittuvat muutaman vuoden taakse. Kun ystävykset pääsevät korkeammalle kuin Helsingin katot ylettävät, on paikalle saapunut myös virkavalta. Nuoret miehet kiipeävät takaisin alas tapaamaa poliisia, joka pyytää heitä sulkemaan kameran ja lopettamaan kuvaamisen.
–Sammuta se kamera, poliisi pyytää sormellaan osoittaen.
James kertoo videolla, että poliisi päästi pojat jatkamaan matkaansa nuhtelun saattelemana. Videon kuvaamisen aikoihin James ei ollut vielä erityisen tunnettu sosiaalisessa mediassa. Nykyään 18-vuotiaan miehen älyttömät kiipeilyvideot -ja valokuvat ovat nousseet suureen suosioon. Lähes 120 000 silmäparia seuraa Jamesia Instagramissa ja toiset 100 000 YouTubessa, muista sosiaalisen median kanavista puhumattakaan.