Neljävuotiaan Victorian jalat meinattiin amputoida – ”Olimme lääkäreille vain kuluja aiheuttava ongelma!”

Englannissa asuvalla puolalaistytöllä Victoria Komadalla, 4, oli syntyessään eräänlaiset sammakkojalat. Oikeasta jalasta puuttuivat kokonaan sääriluut, ja vasen jalka oli vääntynyt nurin päin siten, että varpaat osoittivat selän puolelle.
Monessa EU-maassa tasokkaan terveydenhoidon saaminen on haastavampaa kuin meillä Suomessa. Tämän saivat karvaasti kokea Victorian vanhemmat, Marzena ja Dariuz.
– Käytimme tytärtämme eri lääkäreissä sekä täällä Englannissa että synnyinmaassamme Puolassa. Meille sanottiin, että lapsi on mahdollista saada kävelemään ainoastaan amputoimalla hänen molemmat jalkansa, äiti kertoo.
– Koska Victorialla ei ollut hengenvaaraa, perheemme surua ei otettu kovin vakavasti. Pelkäsimme, ettei lapsemme opi kävelemään, mutta lääkäreille olimme vain kuluja aiheuttava ongelma, Dariuz-isä sanoo.
– Kummankin jalan leikkaaminen irti olisi ollut yhteiskunnalle halvin ja helpoin hoitokeino.

Vanhemmista ehdotus jalkojen amputoinnista tuntui väärältä, koska tytön toinen jalka kasvoi normaalisti pituutta. Se vain oli kääntynyt 180 astetta väärään suuntaan.
– Meille vinkattiin hyvästä yhdysvaltalaisklinikasta. Siellä osattiin hoitaa ortopedisiä ongelmia myös vähemmän radikaaleilla toimenpiteillä.

Kun Victoria oli vuoden vanha, perhe lensi Floridaan tapaamaan Paley Instituten lääkäreitä.
Leikkaus oli kolmevuotiaalle Victorialle tuskallinen, kuten myös sitä seuranneet viikot. Väärinpäin kasvanut jalka alkoi kuitenkin viikkojen saatossa suoristua ja kääntyä milli milliltä oikeaan asentoon.
Tyttö oppi nopeasti myös tukemaan painoaan oikean jalan proteesiin, mutta ilman apuvälineitä kävely ei onnistunut. Victoria pääsi eroon vasenta jalkaa oikoneista tukiraudoista vasta viime keväänä. Nyt hän pysyy jo täysin mukana ikätovereidensa leikeissä.
– Voin vihdoin kävellä ilman aikuisten apua, Victoria iloitsee vanhempien katsellessa ylpeinä lapsensa vauhdikasta menoa.