Video keikkakunnosta! Lääkäri yritti toppuutella lonkkaleikkauksesta toipuvaa Jari Sillanpäätä: "Tähän sitä ollaan tultu"

Iskelmätähti Jari "Siltsu" Sillanpää, 56, esiintyi lauantaina (16.7.) Helena Ahti-Hallbergin luotsaamassa tanssitapahtumassa Helsingin Suvilahdessa.
Ensimmäistä kertaa järjestetyt Urbaanit lavatanssifestivaalit eivät keränneet yleisöä toivotulla tavalla eikä puolen päivän aikaan esiintynyt SIllanpää ollut poikkeus.
Paikan päällä keikkaa seurannut Seiska huomioi Siltsun olevan yleisökadosta huolimatta varsin virkeässä esiintymiskunnossa.
Tavalliseen tapaansa Sillanpää kajautti ilmoille tutut laulut, kuten Satulinna, Oot täydellinen ja Sinä ansaitset kultaa.
Tämän takia Jari Sillanpää joutui pyörätuoliin - katso kohukuva ja laulajan selvitys terveydestään
Toukokuussa Siltsu ilmoitti joutuvansa lonkkaleikkaukseen. Vain muutamaa kuukautta aiemmin Seiska oli uutisoinut laulajan huonontuneesta kunnosta ja päätymisestä pyörätuoliin.
Shokkikuva! Näin terveyden kanssa kamppaileva Jari Sillanpää rullaa pyörätuolissa
Kesäkuun alussa Jari ilmoitti somessa iloisesta uutisesta. Lonkkaleikkaus oli onnistunut ja toipuminen voisi alkaa.
Nyt Sillanpää esittelee keikoilla titaanisen lonkkansa nykykuntoa. Vaikka pääasiassa Siltsu vetikin konserttinsa istuma-asennossa, hän intoutui tiettyjen kappaleiden aikana jopa tanssahtelemaan.

Yksi tällaisista kappaleista oli Sillanpään hitti vuodelta 1996, Oot täydellinen.
Keikan toisella puoliskolla Jari intoutui esittelemään operoidun jalkansa tämän hetkistä tilaa yleisölleen. Hän pyöritteli jalkaansa ilmassa saaden katsojat villiintymään.
- Hyvin pyörii! Suosittelen kaikille, Jari ilmoitti viitaten leikkaukseensa.
Espanjalaisvivahteista kappaletta edelsi Siltsun muistutus lääkärinsä ohjeista.
- Ortopedini sanoi, että älä sitten tömisyttele sitä lattiaa niin kauheasti nyt alkukesästä. Kuunnellaan nyt sitten häntä. Tähän sitä ollaan tultu. Puhutaan terveydestä, Jari nauratti yleisöään.
Keikkarupeamansa jälkeen Jari laskeutui tervehtimään uskollisia fanejaan lavan reunalle. Hän jutusteli lähinnä naisista koostuvan fanijoukonsa kanssa pitkät tovit ja vastaanotti eräältä jopa ruusunkin.