Vesa-Matti Loiri ei saa valtiollisia hautajaisia - ministeriö osallistuu kuluihin

Vesku Loiri
Mainos
Mainos päättyy

Elokuun alussa (10.8.) menehtyneelle taiteilija Vesa-Matti "Vesku" Loirille (1945-2022) ei järjestetä valtiollisia hautajaisia, asia käy ilmi valtioneuvoston tiedotteesta.

Pitäisikö Vesa-Matti Loirille järjestää valtiolliset hautajaiset? Näin vastaa Lenita Airisto: ”Vesku on kaiken arvoinen, mutta..”

Tiedotteessa kerrotaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) sekä tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkosen (kok.) vahvistavan, että taiteilijaa muistetaan laajasti. Tiedotteessa kuitenkin kerrotaan, että valtiolliset hautajaiset järjestetään vastedeskin pääsäätöisesti edesmenneille presidenteille.


- Vesa-Matti Loiri on itsenäisyytemme ajan rakastetuimpia ja suurimpia taiteilijoita. Hän on liikuttanut lukemattomia suomalaisia yli sukupolvien. Suuri suomalainen on jättänyt kansakuntaamme pysyvän jäljen. Siksi haluamme koko valtioneuvostona kunnioittaa muistoa”, ministerit toteavat tiedotteessa.

Mainos
Mainos päättyy


Opetus- ja kulttuuriministeriön kerrotaan osallistuvan hautajaiskuluihin.

Vesa-Matti Loiri
Vesa-Matti Loiria ei viimeisinä vuosinaan julkisuudessa enää paljoa nähty.

Vesa-Matti Loiri teki ystävälleen hurjan lupauksen ennen kuolemaansa: ”En yhtään ihmettelisi…”

Vesku, joksi häntä usein kutsuttiin, näytteli elämänsä aikana 70 elokuvassa. Vesku teki haastavia ja vakavia leffarooleja samaan aikaan, kun kantoi koko kansan koomikkosankarin viittaa Uuno Turhapurona vuodesta 1971 aina viimeiseen Uuno Turhapuro - This Is My Life -elokuvaan, joka sai ensi-iltansa vuonna 2004.

Tiesitkö? Jalkapalloon rakastunut Vesku Loiri oli lupaava maalivahti – HJK palkkasi viihdelegendan SM-sarjajoukkueeseen!

Äärimmäisen monipuolinen Vesku oli myös loistava tekijä musiikin saralla. Häneltä julkaistiin vuosikymmenien varrella 30 levyä, joita on myyty yli 660 000 kappaletta.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan