Vauvakuva synnytyssairaalasta julki! Renny Harlin hehkuttaa: ”Emme voisi olla onnellisempia”

Elokuvaohjaaja Renny Harlin ja vaimo Johanna Harlin saivat eilen tiistaina (19.7.) tyttövauvan.
MTV: Renny ja Johanna Harlinin vauva syntyi - Rennyllä tärkeä tehtävä synnytyssalissa
Renny julkaisi myös eilen Instagram-tilillään päivityksen, jossa on kuva hänestä ja vauvaa pitelevästä Johannasta synnytyssairaalassa. Kuvan yhteydessä Renny ei säästele ylisanoja kuvaillessaan tapahtunutta.
- Rohkeus, määrätietoisuus, uhrautuminen, kyvykkyys ja sitkeys. Ne ovat asioita, joista pienet tytöt on tehty, Renny sanailee vapaasti suomennettuna.
Raskausmasu näkyy jo! Renny ja Johanna Harlin saavat kesävauvan
Lisäksi hän kertoo vauvan syntyneen Yhdysvaltain aikaa eilen aamukahdeksan aikaan.
- Elämä on täydellistä. Emme voisi olla onnellisempia, hän kirjoittaa.
Päivitys on kerännyt hurjasti kommentteja.
- Onnea, näyttelijä Aku Hirviniemi kirjoittaa sydämin höystettynä.
- Ihanaa! Onnea ja iloa! Toivottaa toimittaja Maria Veitola.
Tunnetuista suomalaisista onnittelunsa ovat lähettäneet muun muassa myös Antti Luusuaniemi, Mikko Leppilampi ja Vappu Pimiä.
Renny ja Johanna tutustuivat Luokkakokous 3 -elokuvan kuvauksissa kesällä 2020. He avioituivat viime syksynä Ranskassa. Viime kesänä heidän kihlajaisjuhliaan vietettiin Helsingissä Kulosaaren Casinolla. Eilen syntynyt lapsi on Johannan ensimmäinen, Rennyllä on ennestään aikuinen poika.
Harlinien rakkauspommi: Ökykihlajaiset Kulosaaressa – Katso kuvat!
The Harlins: Raskaudesta kertominen Johannan perheelle: