Vappu Pimiä sai suukon Susanna Laineelta - suosikkijuontaja vastasi samalla mitalla

Suosikkijuontaja Vappu Pimiä julkaisi tänään (19.7.) Instagram-tilillään päivityksen, jonka kuvissa hän esiintyy yhdessä toisen tähtijuontajan Susanna Laineen kanssa.
Päivityksen ensimmäisessä kuvassa kaksikko poseeraa kameralle melko tavallisesti, toisessa otoksessa kaksikon ilmeet ovat jo hilpeämpiä.
Kolmannessa ja neljännessä kuvassa nähdään pusuja. Kolmannessa otoksessa Susanna suukottaa Vappua, joka hymyilee iloisena. Viimeisessä kuvassa roolit ovat toisinpäin. Siinä Vapun huulet ovat juuri lähestymässä Susannan poskea. Molemmat juontajat ilmeilevät juuri viimeisessä otoksessa kaikista hauskimmin.
- Laine tuli taloon, Vappu kirjoittaa päivityksen ohessa sydänemojien kera.
Vappu on laittanut päivityksen aihetunnisteeksi esimerkiksi ”vaimo” Susannaan viitaten.
Monet Vapun seuraajat ovat kommentoineet päivitystä.
- Ihqut söpikset, eräs kirjoittaa.
Lisäksi Vapun videotarinasta selviää, että hän on säästänyt Susannalle viiniä.
- En olekaan tänä kesänä juonut paljon, mutta nyt juon, Susanna naureskelee videolla.
Susanna ja Vappu ovat toistensa hyviä ystäviä. He ovat ennenkin esimerkiksi onnitelleet toisiaan somessa toistensa syntymäpäivinä.
Jestas, mikä leidi! Susanna Laine täytti 40 vuotta - Vappu Pimiän onnitteluviesti on täyttä kultaa