Vankilasta vapautunut Mika ”Immu” Ilmén teki elämänmuutoksen: En ole edes saunakaljaa juonut

Seiska tapasi kesällä 2018 ex-vapaaottelutähti Mika ”Immu” Ilménin, 51, kun tämä oli juuri vapautunut Sörkan vankilasta. Immu istui siellä vuosien tuomion törkeästä huumausainerikoksesta. Valvottuun koevapauteen päässyt entinen Cannonball MC:n asekersantti lupasi, että petollinen jengielämä oli taakse jäänyttä aikaa.
Ex-liivijengiläinen Mika ”Immu” Ilmén löi rahoiksi: Nostin tänä vuonna jo 70 000 euroa palkkaa
Tapasimme Immun uudestaan viime viikolla hänen asunnollaan Itä-Helsingissä. Kirjailijaksi ryhtynyt entinen portsari kertoi lupauksen pitäneen.
Immu myöntää, että hommat olisi voinut mennä vapautumisen jälkeen toisinkin.
– Ekat pari vuotta oli sellaista aikaa, että tuli kaikenlaista ehdotusta. Jengit kyselivät mukaan, ja Virosta tuli ehdotuksia. Ei tullut lähdettyä, ja olen onnellinen siitä.

– Tosi iso asia on ollut se, että olen nykyään absolutisti. Se vaikuttaa moneen juttuun. Jos nyt ottaisin parit, niin sitten ottaisin jossain vaiheessa kännit, ja sitten se olisi taas menoa.
– Olen ollut neljä vuotta siviilissä, enkä ole edes saunakaljaa juonut. Ei käy enää edes mielessä. En aio ottaa mitään aineita enää koskaan.