Vakavasti loukkaantunut iskelmälaulaja T.T. Purontaka todisti lääkärien ennusteet vääriksi – kivut yltyivät uudelleen: Puoli vuotta särkylääkkeillä

Tapsa eli Veli Tapani Purontaka, 59, oli reilut 18 vuotta sitten palaamassa keikaltaan heinäkuisena aamuyönä. Yöttömässä yössä keikkabussin kuski nukahti rattiin, ja Auto rysähti täydellä vauhdilla päin siltarumpua
Etupenkillä nuokkunut Tapsa löi kasvonsa kojelautaan ja sinkoutui pitkin poikin autoa. Kasvot murskaantuivat, kitalaki halkesi ja alahuuli repesi irti.

Kriittisen vaiheen jälkeen lääkärit arvelivat, ettei Tapsa kävelisi enää koskaan. Sinnikäs artisti todisti ennusteet vääriksi. Kuuden viikon sairaalareissun jatkoksi alkoi armoton kuntoutusrupeama ja fysioterapia. Uudestaan kävelemään opetellut Tapsa nousi keikkalavalle jo muutaman kuukauden kuluttua.
T.T. Purontaka sai uuden lonkan – tältä 1990-luvun suosikkilaulaja näyttää nyt
Lonkka on sittemmin alkanut uudelleen vihoitella. Viime vuonna kivut yltyivät, ja nyt vasen jalka on alkanut laahata.
– Lonkkahan on onnettomuuden jälkeen kasattu metallilla ja ruuveilla. Puolitoista vuotta sitten ilmeni, etten pääse enää kunnolla kävelemään. On ollut kovia kipuja, ja puoli vuotta on mennyt särkylääkkeiden kanssa, Tapsa kertoo.