T.T. Purontaka sai uuden lonkan – tältä 1990-luvun suosikkilaulaja näyttää nyt

T.T. Purontaka
Mainos
Mainos päättyy

Reilut 18 vuotta sitten auto-onnettomuudessa ollut laulaja T.T. Purontaka sai vuodenvaihteen jälkeen leikkauksessa tekonivelen oman kovia kokeneen lonkkamaljakkonsa tilalle.

Alkujaan leikkauksen piti olla jo viime keväänä, mutta TIA-kohtaus eli ohimenevä aivoverenkiertohäiriö sotki suunnitelmat.

Suosikkilaulaja T.T. Purontaka, 55, kiidätettiin tajuttomana sairaalaan! Tiedottaja: "Vakavia asioita"

Tänä vuonna Tapsalle tulee täyteen 45 vuotta muusikkona. Ennen soolouraansa hän soitti neljä vuotta bassoa Topi Sorsakosken yhtyeessä. Levy-yhtiötä vastikään vaihtanut Tapsa julkaisee juhlavuoden kunniaksi uuden albumin.

– Se on aika harvinaislaatuinen jopa maailman mittakaavassa, koska siinä on mukana kotikaraoke-dvd. Kun ihminen hankkii levyn, hän saa myös karaoketaustat kotiin.

Mainos
Mainos päättyy

Tapsalla on vuosikymmenten kokemus esiintymisestä sekä musiikkialan taustatyöstä. Joulukuussa hänet valittiin Suomen yrittäjien luovan alan verkoston johtoryhmään. Tapsa edustaa 12 hengen porukassa Pohjanmaata.

Onnettomuuden jälkeen myönnetty pieni tapaturma-eläke on auttanut Tapsaa keikkailun kärsittyä koronarajoituksista.
Onnettomuuden jälkeen myönnetty pieni tapaturma-eläke on auttanut Tapsaa keikkailun kärsittyä koronarajoituksista.

– Istuin aikoinaan vajaat viisi vuotta Kokkolan kulttuuri- ja nuorisolautakunnassa. Olen aina halunnut vaikuttaa ja ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista.

Iskelmätähti T.T. Purontaka julkaisi räppibiisin - katso!

Vuoden 2008 Tartu mikkiin -kisassa T.T. Purontaka oli Taiskan parina.
Vuoden 2008 Tartu mikkiin -kisassa T.T. Purontaka oli Taiskan parina.

Terveyttään vaalivalla maanläheisellä Tapsalla ei ole sen suuria urahaaveita.

– Onneksi sain elää 1990-luvun suosion. Moni ei varmaan muista, että olin kolariin saakka joka paikassa aina Kymppitonnista Speden Speleihin ja Tuttu Juttu Show'hun. Tunsin silloin olevani isokin tähti, Tapsa naurahtaa.

Mainos
Mainos päättyy

Hänet tunnistetaan kotipuolessa Kokkolassa, ja ihmiset tulevat moikkailemaan.

– Sehän on merkki siitä, ettei ole noussut pissa päähän. Olen tavallinen oma itseni edelleen, Tapsa tuumaa.

Seiskasta

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan