Tunnistatko? Julkkispappi Kari Kanala lapsuuskuvassa

Kari Kanala
Mainos
Mainos päättyy

Kari muistaa lapsuutensa pääsiäiset arjesta poikkeavana aikana. Hänen isänsä oli kauppias, joka piti myymälänsä auki vuoden jokaisena päivänä.

– Paitsi pitkänäperjantaina. Se on jäänyt mieleen, että silloin kauppa oli kiinni.

Kari Kanala asuu perheineen kahdessa kaupungissa: ”Vaatii paljon säätöä”

Kari haluaa vinkata omasta pääsiäiseen liittyvästä ajatuksestaan myös Seiskan lukijoille. Pääsiäisen aikaan hän vaalii periaatetta, että kanssaihmisistään ajatellaan vain hyvää.

Mainos
Mainos päättyy

– Pääsiäisenä lähimmäisenrakkaus ja armollisuus toisiamme kohtaan on hyvin tärkeää. Muistetaan olla toisiamme kohtaan armollisia, hän kehottaa.

Lapsuuskuvassaan Kari (keskellä) antautuu lauluun tunteella. – Kauppiaana työskennellyt isäni piti kaupan kiinni pitkänäperjantaina. Se on jäänyt mieleen lapsuuteni pääsiäisistä.
Lapsuuskuvassaan Kari (keskellä) antautuu lauluun tunteella. – Kauppiaana työskennellyt isäni piti kaupan kiinni pitkänäperjantaina. Se on jäänyt mieleen lapsuuteni pääsiäisistä.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan