Tomi Björck huippunuorekkaana – tunnistaisitko julkkiskokin kuvista?

Julkkiskokki Tomi Björck, 41, on perheineen Suomessa. Australiassa asuva perhe on tullut Rukalle Kuusamoon, josta Tomi on julkaissut ahkerasti somekuvia.
Eilen tiistaina (30.3.) Tomi julkaisi Instagram-kuvia itsestään. Kuvissa hänellä on silmillään 1980-luvun henkeä edustavat massiiviset laskettelulasit. Retroista kullanvärisistä laseista huolimatta Tomista saa kuvia katsomalla todella nuorekkaan vaikutelman. Laskettelijaa olisikin vaikea uskoa ikäisekseen.
- Kultainen tunti alla pohjoisten valojen, Tomi kirjoittaa vapaasti suomennettuna.
Tomi kertoi Seiskalle alkuvuodesta perheensä uudesta kodista Australiassa. Lisäksi hän puhui nyt käynnissä olevasta Suomen-vierailusta.
- Suomeen tulemme maaliskuussa, kun uudet työprojektit vaativat paikallaoloamme, mutta tarkoitus on viipyä vain sen verran kuin täytyy ja palata takaisin tänne, huippukokki avasi Seiskalle tuolloin.
