Syömishäiriöistä toipunut missi Katariina Juselius: ”En uskaltanut puhua asiasta missikisoissa”

Missikisoista tuttu Katariina Juselius, 27, kertoi keskiviikkona Instagram-tilillään kamppailustaan syömishäiriöiden kanssa.
Katariina julkaisi toipumistarinansa yhteydessä kuvasarjan, johon hän oli sisällyttänyt kuvia, joita hän ei ole aiemmin julkaissut missään.
Päivitys oli todella henkilökohtainen, sillä siinä Katariina muun muassa sanoo avoimesti painineensa niin anoreksian kuin bulimiankin kanssa.
- Kun olin missikisoissa, en jotenkin uskaltanut tuoda sitä niin vahvasti esille. Se oli arka aihe vielä silloin, koska olin vasta toipumassa, vuonna 2019 sekä 2021 Miss Suomi -kilpailussa nähty Katariina kertoo Seiskalle Domakers Finlandin järjestämässä Fristads-työvaatemuotishow’ssa.
- Pyrin välttelemään siitä puhumista, koska en halua, että ne samat ajatukset tulisivat takaisin, kuin mitä minulla oli nuorempana.
Katariina on saanut Instagram-julkaisustaan runsaasti hyvää palautetta.
- Toisaalta tuli sellaista, että ”on se vieläkin laiha, sillä on vieläkin syömishäiriö”. Että tuli huonompaakin palautetta, mutta onneksi lähinnä hyvää, hän summaa.
Katariina arvelee Instagram-julkaisunsa kuvatekstissä painaneensa missiuransa alussa noin 20 kiloa vähemmän kuin nykypäivänä. Hän sanoo olleensa kylmissään jatkuvasti, eikä mikään inspiroinut häntä.
Katariina sanoo hänen vointinsa vaikuttaneen myös ihmissuhteisiin ja koulunkäyntiin. Hän alkoi toipumaan muutama vuosi sitten. Hän kirjoitti olevansa nykyään 98-prosenttisesti toipunut.
Missi kertoo saaneensa apua syömishäiriöön nuorempana osittain terapian avulla.

- Halusin parantua, koska olen haaveillut perheen perustamisesta. Toivon olevani joskus äiti ja saavani lapsia. Haluan myös olla hyvä esikuva.
- Jos ei ole valmis parantumaan itse, apua on vaikea vastaanottaa. Haluaisin sanoa samojen asioiden kanssa kamppaileville, että elämä on vain paljon kivempaa näin. Minulla on nykyään energiaa tehdä asioita ja elämä on valoisaa. Vaikka joskus syömisen kontrollointi voi auttaa pitämään pään kasassa, elämässä on niin paljon koettavaa ja nähtävää. Ravintolailtoja, matkustamista ja ystäviä…
- Pienin askelin, ja aina niitä epäonnistumisiakin tulee parantumisessa, mutta on vain jaksettava eteenpäin, hän kannustaa.