Synttärisankari Helmi Loukasmäki 21 vuotta - näin hän on muuttunut: katso!

Tänään torstaina (24.2.) syntymäpäiviään viettävä Helmi Loukasmäki on ehtinyt 21 vuoden ikään. Julkisuuteen Danny Lipsasen, 79, avustajana kesällä 2020 noussut Helmi on ehtinyt muuttua parissa vuodessa jo silminnähden, ja moni on kuvaillut Helmen muistuttavan nykyisin yhä enemmän Erika Vikmania sekä Armi Aavikkoa.
Helmi Loukasmäki muuttui aivan Erika Vikmaniksi - katso kuvat
Seiska sai käsiinsä kaksikon ensimmäisen julkisen yhteiskuvan, joka otettiin elokuussa 2020. Tuolloin Helmi oli vielä 19-vuotias, kun Dannylle oli kertynyt ikää 77 vuotta.
– Eikö olekin hyvä kuva meistä? Se otettiin yhtenä kauniina kesäpäivänä juuri ennen kuin olimme lähdössä yhdessä veneilemään, Iso D paljasti kesällä 2020 Seiskalle.

Vuonna 2020 Helmi oli vielä 19-vuotias.
– Tapasimme toisemme ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten Seinäjoella. Dannylla oli siellä konsertti ja pääsimme sen jälkeen juttusille. Ja kun en nyt ylioppilaskeväänä tiennyt, mitä lähtisin opiskelemaan, päätin ottaa Dannyyn yhteyttä, Helmi valottaa parin ensikohtaamista kesällä 2020.


Oho, Danny puhuu mystisesti Helmi Loukasmäestä: ”Kaikkea hyvää hänelle”
Vielä kesäpestin aikaan Dannyn Rauman-huvilalla Helmi avusti musiikkineuvosta, mutta enää kyseessä ei ollut avustajasuhde. Helmin ja Dannyn suhde oli syventynyt ystävyydeksi.


Kesällä Dannyn mysteeriblondi oli jo koko kansalle tuttu Helmi Loukasmäki. Kaunotar poseerasikin uskaliaasti bikineissä Seiskalle kesällä 2021 ollessaan kaksikymmentävuotias.



