Sylitanssia ja karaokea! Saija Tuupanen täytti 40 vuotta - Sami Hedberg järjesti mojovan yllätyksen

Iskelmälaulaja Saija Tuupanen täyttää tänään tiistaina pyöreät 40 vuotta.
Arkistovideo: Isän sairauskohtaus varjosti Saija Tuupasen Syksyn sävel -kilpailua
Saija aloitti syntymäpäiviensä juhlistamisen jo perjantaina Jyväskylän Ränssin Kievarissa omassa juhlakonsertissaan.
- Ulkoilmakonsertissa oli aivan huikea tunnelma. Aurinko paistoi ja ihmiset olivat niin hyvällä tuulella. Kaikki meni niin täydellisesti, ettei olisi voinut enempää toivoa, Saija hekumoi.
Lauantaina Saija juhlisti nelikymppisiään yhdessä lähipiirinsä kanssa. Karkeloihin saapui sukulaisia ja ystäviä ympäri Suomen. Saijan oma kulta, stand up -koomikko Sami Hedberg oli järjestänyt juhliin Saijan selän takana "Tuupasen karaokebaarin". Banderollin koristamalle lavalle nousikin juhlissa monia yllätysesiintyjiä.

- Sami yllätti oikein ihanasti, hän oli kehitellyt vaikka mitä ohjelmaa, Saija kehuu puolisoaan.
Sami Hedberg ja Saija Tuupanen juhlivat rakkauttaan perisuomalaiseen tyyliin - kuva
Saijan ystävät olivat juonineet juhliin miehistä koostuvan Scandinavian Hunks -showtanssiryhmän. Synttärisankari sai komistuksilta sylitanssin yleisön edessä.
- Heillä oli oikein hyvä esitys. Juhlissa oli melkoista menoa ja meininkiä, Saija kihertää.
Muistamiset täyttivät laulajan kodin.
- Olen todella kiitollinen kaikille minua muistaneille. Konserttiinkin tuotiin valtavasti kaikkia lahjoja. Rakastan kukkia ja nyt kotini on ihan täynnä niitä. Olen nuuhkutellut ruusuja ja lueskellut ihania kortteja ja onnitteluviestejä, Saija ilakoi.

Uudelle vuosikymmenelle siirtyminen ei ole hetkauttanut Saijaa. Hän suhtautuu ikääntymiseen positiivisella elämänasenteellaan eikä haikaile menneisiin aikoihin. Nelikymppisten kynnyksellä Saija kuitenkin pysähtyi sen ajatuksen äärelle, että aika tosiaan kuluu nopeasti ja ikää karttuu kuin huomaammatta.
- Kaikki ovat sanoneet minulle, että tästä alkaa paras vuosikymmen, Saija toteaa.
- Minusta on ihanaa olla tämän ikäinen. Ikääntyminen näkyy itsevarmuuden kasvamisena. Olen nyt enemmän sinut itseni kanssa kuin vielä kymmenen tai 20 vuotta sitten. Nyt olen jo nähnyt maailmaa ja olen oppinut itsestäni paljon, Saija analysoi.
Saijan kruunaamisesta tangokuningattareksi tulee kuluneeksi ensi vuonna tasan 20 vuotta. Kruunajaisten alla Saijalta kysyttiin, missä hän näkee itsensä 20 vuoden kuluttua.
- Silloin ajattelin, että olisipa hienoa, jos saisin edelleen laulaa ja tehdä tätä esiintyjän työtä. Ja hyvänen aika, se haavehan toteutui! Olen kohta laulanut ja esiintynyt 20 vuotta. Olen valtavan kiitollinen siitä, että olen saanut olla niin monessa mukana, Saija sanoo.
Saija nähdään tänä kesänä pääroolissa Ränssin Kievarin kaunis Anna -näytelmässä. Kesäteatteriesityksen ensi-ilta on juhannuksena ja Saijalla onkin nyt edessään harjoitustentäyteiset viikot.