fbq
Kotimaa
23.05.2022 06:00
Teksti: Tanja Korpela|Kuvat: Nelonen
Suvi Teräsniska, Simo Aalto
Suvi Teräsniska toi harvoin julkisuudessa nähdyn Simo-miehensä telkkariin - tältä hän näyttää
Kotimaa
23.05.2022 06:00
Teksti: Tanja Korpela|Kuvat: Nelonen

Suvi Teräsniska avioitui bändinsä valo- ja äänimiehen, Simo Aallon kanssa elokuussa 2014. Parilla on kolme alle kouluikäistä poikaa, jotka syntyivät neljän vuoden sisällä.

Katso videolta Seiskan viihdeuutiset:

Suvi ja Simo ovat mukana Huvila & Huussi -ohjelmassa, jonka tuorein jakso on julkaistu tänään Ruutu+-palveluun.

Lue myös: Suvi Teräsniska poseeraa rohkeassa kuvassa: "33 on hyvä ja olo on sen mukainen"

Simo on pysytellyt poissa julkisuudesta, mutta nyt hän edustaa vaimonsa kanssa ohjelmassa.

Pariskunta osti kesällä 2020 jokirantatontilla sijaitsevan kesämökin.

- Olemme tuoreita kesämökin omistajia. Emme ole mökkeilyn saralla ammattilaisia, Suvi kertoo ohjelmassa.

1960-luvulla rakennettu mökki kaipaa remonttia, sillä se ei nykyisellään vastaa suurperheen tarpeisiin. Suvi ja Simo toivovat mökkiinsä käytännöllisempiä ratkaisuja, avaruutta ja tunkkaisten puupintojen tilalle valoisuutta. Keittiö pitäisi myös päivittää nykyaikaan.

Pariskunta toivoo, että kesäpaikasta tulisi sellainen, jossa luodaan yhteisiä muistoja. Suvi haaveilee, että mökillä vietettäisiin isoja sukujouluja.

Suvi Teräsniska
Simon mukaan heidän 1960-luvulla rakennettu mökkinsä muistuttaa vanhaa bensa-asemarakennusta

Aviokriisi selätetty

Ohjelma on kuvattu viime kesänä. Suvin ja Simon välit vaikuttavat tv-kameroiden edessä lämpimiltä.

Suvi kertoi Vain elämää -ohjelmassa, että parilla oli meneillään aviokriisi keväällä 2021.

Lue myös: Vain elämää: Suvi Teräsniska murtuu avioliittonsa vaikeuksista: "Meillä on meneillään kriisi"

- Meillä on meneillään kriisi, jota me käydään läpi, mutta siellä on paljon hyvää. Me ollaan molemmat hakeuduttu terapiaan. Olen onnellinen siitä, että ollaan päästy purkamaan jo asioita ihan kahdestaan uudella sellaisella tasolla, jolla ei olla koskaan ennen keskusteltu, vaikka me ollaan oltu mun miehen kanssa 10 vuotta yhdessä, Suvi kertoi itkuisena ohjelmassa.

Sittemmin Suvi taustoitti aviokriisiä Eeva-lehdessä. Suvi kertoi, että kriisin taustalla vaikuttivat läheisten menetykset. Suvin läheinen ystävä, laulaja Olli Lindholm kuoli helmikuussa 2019 ja Suvin mummo oli kuollut vain puolitoista vuotta aiemmin. Lisäksi Suvi oli saanut monta lasta lyhyen ajan sisään. Kun koronakin vei työt parisuhdetta kuormittaneet asiat kärjistyivät.

– Akuutin kriisivaiheen jälkeen olemme opetelleet puhumaan toisillemme ja purkamaan riidat heti. Päätimme aloittaa tahoillamme terapian. Myöhemmin vuorossa on varmasti myös pariterapia, Suvi kertoi lehdessä.

Huvila & Huussi Nelosella maanantaisin klo 20. Uusi jakso ilmestyy katsottavaksi Ruutuun jo maanantaiaamuisin.

Tilaa Seiskan uutiskirje! »