Suvi Hartlinin päivitys särkee sydämen: "Vielä ei ole selvyyttä kohtalosta"

Suvi Hartlin
Mainos
Mainos päättyy

Radiojuontaja Suvi Hartlin joutui jännittävään pelastusoperaatioon toissapäiväisellä (12.8.) lenkkiretkellään.

Suvi kertasi tapahtumat Instagram-sivullaan eilen (13.8.). Julkaisussa voi nähdä pikkuisen pyyhkeen sisään käpertyneen oravavauvan, sekä Suvin käden, jota ollaan pistämässä rokotepiikillä. Rokotteen kohdalle Suvi on saanut veikeän norsulaastarin. 

- Olin lenkittämässä koiria kun huomasin tien poskessa nääntyneen oravan poikasen. Se yritti vähän sukia itseään, mutta oli selkeästi loukkaantunut ja täynnä loisia, Suvi kertoo kuvatekstissä.

Herranen aika! Suvi Hartlin muuttui Esko Eerikäiseksi – muodonmuutoksessa apuna yllättävä apuväline

Mainos
Mainos päättyy

Radiokaunotar ei suinkaan ole jäänyt tilanteessa toimettomaksi.

- Äkkiä koirat takaisin kotiin, hanskat, keittiöpyyhe ja vesikuppi mukaan ja takaisin orren luo. Sain otettua poikasen käteen, mutta sen verran pienestä löytyi vielä topakkuutta, että puraisi mua sormeen. Juoksujalkaa takaisin kotio ja hyppäsin treenikaverin autoon, jolla ajettiin ensin Viikin eläinsairaalaan, Suvi kertaa tapahtumaketjua.

Suvi sai kuitenkin harmikseen kuulla, ettei Viikissä hoideta luonnoneläimiä.

- Ainoa hoitava taho on Korkeasaari. Siispä sinne, koska pieni oli vielä mukana pelissä. Potilas otettiin vastaan lippuluukulla, mutta vielä ei ole selvyyttä kohtalosta.

"Mikään ei ole varmaa" Suvi Hartlinilla ikäviä uutisia

Pienen oravan purema aiheutti vielä lisäsäätöä.

- Edellisestä jäykkäkouristusrokotuksen ajankohdasta ei ollut muistikuvaa. Töölössä piikki käsivarteen ja kassan kautta. Olin urhea, vaiks neulat ällöttävät kovasti, tosin likaiset hampaat vielä enemmän, Suvi paljastaa.

Mainos
Mainos päättyy

- Olipas tapahtumarikas iltapäivä. Peukut pystyyn oravavauvalle.

"Mennään päivä kerrallaan" - Suvi Hartlinin terveyshuolet jatkuvat

Seuraajat ihailevat Suvin reipasta asennetta pelastusoperaatiossa.

- Mahtavasti toimittu, seuraaja kehuu.

- Ihana sinä. Toivottavasti pikkuinen selviytyy, kerro jos kuulet! kommenteissa pyydetään.

- Huikeeta Suvi. Esimerkillistä toimintaa, ISO peukku, yksi hehkuttaa.

Mainos
Mainos päättyy

- Kylläpäs sielläpäin saa pistoksen jälkeen kivoja laastareita. Toivottavasti ei sulle tuu puremasta mitään tauteja, ja että kurre toipuu, toinen toivoo.

Oho, mitä tapahtui Suvi Hartlinille? Katso kuvat!

Suvi juontaa Radio Novan iltapäivälähetyksiä kolumbialaiskomistus Esko Eerikäisen kanssa.

Hän tuli alun perin tunnetuksi osallistuttuaan Miss Suomi -kilpailuun vuonna 2003. Suvi elää avoliitossa, ja hänellä on yksi tytär aiemmasta suhteesta.

Suvi Hartlinin rohkea sänkykuva hätkähdyttää: "Täyttä upeutta ja seksikkyyttä"

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan