Susanna Laine paljastaa unelmiensa miehen - se ei olekaan Petri Nygård!

Seiska paljasti tammikuussa, että tv-juontaja ja Salkkarit-näyttelijä Susanna Laine, 40, seurustelee rääväsuuna tunnetun räppäri Petri Nygårdin, 46, kanssa.
– Pari oli tiiviisti yhdessä jo viime kesänä, mutta suhdekipinä oli syntynyt huomattavasti aiemmin. Rakastavaisten tiet kohtasivat vuoden 2020 Masked Singer Suomi -ohjelmassa, lähipiiristä on kerrottu Seiskalle.
Sosiaalisessa mediassa leviävässä totuushaasteessa Susanna paljastaa kahdeksan faktaa itsestään. Susanna muun muassa kertoo, että häneen tarttuu ihmisten puhetyyli ja eleet helposti. Lisäksi Susanna kertoo haaveilevansa Dallas-sarjasta tutustusta fiktiivisestä J. R. Ewing -hahmosta, jota esitti edesmennyt näyttelijä Larry Hagman.
– Haaveilen Dallas-pullista ja Dallasin JR:stä, Susanna paljastaa yllättäen Instagram-tilillään.
J.R.-hahmolla ja Petri Nygårdilla on kuitenkin huomattavasti yhdennäköisyyttä.
Rääväsuuräppäri Petri Nygårdin rakas Susanna Laine tankkasi kovissa olosuhteissa – kuva!
Susanna kertoo myös omistavansa kolme sijoitusasuntoa, sekä työskennelleensä puhelinmyyjänä.
Katso tästä kaikki Susannan paljastukset:

