Kerttu Kotakorven ongelmaan on helppo samaistua: "Onko sun aamu tänään kuvan 1 vai kuvan 2 mukainen?"

Kerttu Kotakorpi
Mainos
Mainos päättyy

Yleisradiolla työskentelevä meteorologi Kerttu Kotakorpi jakaa usein Instagram-tililleen otoksia työnsä kulisseista.

Tänään keskiviikkona (20.7.) Kerttu julkaisi päivityksen, johon monen on varmasti helppo samaistua. Päivitys koostuu kuvaparista, joiden ensimmäisessä kuvassa nähdään hymyilevä sääammattilainen. Toisessa otoksessa puolestaan voimakkaasti haukotteleva Kerttu.

- Hyvää huomenta! Onko sun aamu tänään kuvan 1 vai kuvan 2 mukainen? Eli olo pirteä vai vähän väsynyt? Täällä koitetaan siirtyä kuvasta 2 kuvan 1 tilanteeseen, Kerttu kirjoittaa.

Lisäksi hän kirjoittaa Euroopan hellelukemista ja kuolonuhrejakin vaatineista maastopaloista. Lisäksi hän kertoo säiden lämpiävän myös Suomessa.

Mainos
Mainos päättyy

Moni Kertun seuraaja on kommentoinut hänen päivitystään. Osa heistä on vastannut aamunsa olevan kakkoskuvan kaltaisia. Jotkut ovat kuitenkin olleet pirteinä ja vastanneet aamunsa muistuttavan kuvan 1 tunnelmaa.

- Hyvä kuva, eräs hehkuttaa kolmen sydänemojin kera.

- Huomenta. Pirteänä aamuun, eräs kirjoittaa kahvikuppiemojilla höystettynä.

Suosikkimeteorologin mitta tuli täyteen - Kerttu Kotakorpi: "Tämän illan palloilen vielä Ylen käytävillä"

Suosikkimeteorologi Kerttu Kotakorpi repäisi kesälomalla - katso kuvat! "Mikä sen parempaa aurinkoisena kesäpäivänä"

Vaasassa kasvanut ja Helsingissä suurimman osan elämästään viettänyt Kerttu on kertonut Instagram-tilillään, että merellä on iso paikka hänen sydämessään. Kovana lintubongarina tunnettu Kerttu on tänä kesänä vieraillutkin useassa merellisessä kohteessa.

Mainos
Mainos päättyy

 Suosikkimeteorologi Kerttu Kotakorpi yllätti seuraajansa: “Mua jännitti tosi paljon”

 

 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan