Sanna Marinin virka-asunnon vaarallinen avantouintipaikka kauhistutti ulkoilijoita: ”Putoamisriski on nyt minimoitu” – katso kuvat!

Pääministeri Sanna Marinin virka-asunnon ympäristö on erittäin suosittu ulkoilualue niin lenkkeilijöiden, hiihtäjien kuin koiranulkoiluttajienkin keskuudessa. Erityisesti Kesärannan merenpuoleinen alue on nyt kansalaisten suosiossa, kun jäällä pystyy kävelemään.
Seiskan toimitukseen on kuitenkin tullut huolestuneita yhteydenottoja koskien virka-asunnon laituria. Sen edustalla on nimittäin noin kymmenmetrinen avanto, jota ei ole merkitty mitenkään.
- Avanto on selkeä turvallisuusriski auringonlaskun jälkeen, sillä sitä on vaikea havaita pimeässä. On vain ajan kysymys, kun joku sinne molskahtaa, Seiskalle tuumataan.

Seiskan reportteri kävi ulkoiluttamassa hurttaansa Sannan virka-asunnon kupeessa torstaina. Suureksi kasvanut avanto vaikutti kieltämättä juuri niin vaaralliselta kuin kansalaiset olivat raportoineet.

Toimittaja havaitsi myös, ettei avanto ole syntynyt paikalle itsestään, vaan veden alla on pumppu. Tasaisin väliajoin käyntiin hurahtava pumppu väreilyttää vedenpintaa niin, ettei se pääse jäätymään. Illan hämärtyessä avantoa alkoi olla vaikea havaita.
Seiska otti perjantaina yhteyttä valtioneuvoston kansliaan, josta vahvistettiin, että avanto on pääministerin käytössä niin hänen halutessaan. Seiskan yhteydenotto myös pisti vipinää viranomaisten kinttuihin.
- Kesärannan saunan laiturin sähkökäyttöistä pumppua pidetään jäiden aikana toiminnassa neljä kertaa vuorokaudessa tunnin kerrallaan. Pumpun päätarkoitus on pitää laiturin rakenteiden ympäristö sulana, koska laituria ei nosteta talveksi ylös. Toissijainen mahdollisuus on myös käydä uimassa. Paikka on nyt merkitty putoamisriskin minimoimiseksi. Kiitokset tarkkaavaisuudesta, valtioneuvoston kanslian tila- ja virastopalveluyksikön päällikkö Heikki Hovi viestitti Seiskalle.