"Mimmi haluaa artistin munaa" - Sami Saari kertoo karun totuuden seksielämästään uutuuskirjassa

Sami Saari
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Sami Saari paljastaa uutuuskirjassaan Ainutkertainen Sami Saari seksuaalisia takahuonesutinoitaan.

– Astuttiin lavalle ja yleisössä oli kolme ihmistä, joiden kanssa on ollut sutinaa. Siinä oli pokassa pitelemistä. Mites tää klaarataan, Sami kertoo kirjassa.

Lopulta hän katsoi parhaaksi paeta lavalta viimeisen biisin aikana.

– Aki joutui selittämään, että Samille tuli vähän huono olo, Sami kertoo ja tarkoittaa edesmennyttä ystäväänsä ja bändikaveriaan Aki Sirkesaloa.

Sami Saari
Takavuosina Sami Saari huomasi keikalla, että yleisön joukossa oli kolme hänen "hoitoaan".
Mainos
Mainos päättyy

Kirjassa Sami kertoo lukuisista naisystävistään ja myöntää, että hänen on vaikea elää ilman naista.

– Varttuessa eteen tulee myös kysymys omasta seksuaalisuudesta. Mulla on ollut kokeiluja, mutta olen todennut olevani vahvasti hetero.

Aki Sirkesalon kanssa Sami vitsaili, että heidän silloiselle bändilleen Giddyupsille olisi saatu paljon enemmän palstatilaa, jos olisi laskettu liikkeelle huhuja heidän romanttisesta suhteestaan.

Samin mielestä ihminen saa olla juuri sellainen kuin haluaa olla.

Sami Saari operoi Cheekin uran taustapiruna – yhteistyö päättyi kyyneliin

Kirjassa kuvaillaan, kuinka usein keikan jälkeen naiset saattavat tulla baaritiskille liehittelemään artistin eteen.

– Ehkä se on vähän win-win-tilanne: mimmi haluaa artistin munaa ja artisti ajattelee, että tämä kuuluu tähän hommaan. No miksi ei, en mä lähde sitä moralisoimaan. Olen mäkin syönyt kuormasta aika laillakin.

Mainos
Mainos päättyy

Saari kertoo myös menneisyydessään turvautuneensa maksullisiin naisiin.

– Muusikoiden ja ilotyttöjen hämärät kujat liittyvät toisiinsa ja koen siihen maailmaan sellaista antamisen ja saamisen yhteyttä.

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia elämäkerrasta Ainutkertainen Sami Saari (toim. Laura Parkko, Docendo).

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan