Sami Kurosen ex-rakas Mirkka Torikka uudesta rakkaudestaan: "Oli lyöty vetoa, ettei suhteemme tule näkemään kesää"

Mirkka Torikka
Mainos
Mainos päättyy

Suosikkijuontaja Sami Kurosen ex-kumppani Mirkka Torikka kertoo hauskan hääpaljastuksen sosiaalisessa mediassa.

Arkistovideo: Sami Kurosen elatusapukiista ja naissuhteet

Toimittaja ja kirjailija Mirkka Torikka paljasti 3-vuotishääpäivänsä kunniaksi, kuinka he aikoivat nykyisen puolisonsa, ex-kiekkoilija Jari Jääskeläisen kanssa salata koko häät.

Keväällä 2019 oli lyöty vetoa, ettei suhteemme tule näkemään kesää, mikä oli sinällään varsin ymmärrettävää. Elämäni oli ollut kaoottista yksityisesti ja julkisesti. Jarin epäiltiin sairastuneen tilapäiseen mielenhäiriön lisäksi pahemman laatuiseen keski-iän kriisin. Kun sitten menimme lokakuussa 2019 naimisiin, ei pitänyt kertoa kenellekään. Ajateltiin, miten hauska olisi muutaman vuoden päästä, eli esimerkiksi tänään kolmantena hääpäivänämme vasta kertoa, että on muuten oltu naimisissa nämä vuodet, että kyllä me vaan tiedettiin mitä tehtiin. Säästyisipä monien veikkausrahat, Mirkka kirjoitti Instagram-tilillään.

Mainos
Mainos päättyy

”Sami Kuronen petti vaimoaan kanssani” – ex-rakas Mirkka Torikalta sokkipaljastus suosikkijuontajan naisseikkailuista!

Pari päätti kuitenkin kertoa naimisiinmenostaan.

Melkein onnistuttiin, mutta sitten häämatkalla muutaman mojiton jälkeen tuntui kuitenkin oikeutetulta saada kertoa, että olen kaiken jälkeen vihdoin aidosti onnellinen. Monet haavat verestävät ja välillä vuotavat kuin avohaavat. Taloudellinen ja terveydellinen taistelumme jatkuu, kuten myös taisteluni sananvapauden puolesta, mutta nykyään olen kuitenkin useammin onnellinen kuin surullinen tai peloissani.

Mirkka kertoo rakastavansa Jarissa muun muassa tämän huumoria.

Jari sanoi, että tänään hääpäivänämme hän tuo töistä tullessaan käpykakun. Juuri tämän takia rakastan häntä. Hän saa minut nauramaan, vaikka menossa on poikkeuksellisen vaikea viikko. Kiitos Jari, että olet aina puolellani, (silloinkin kun olen kohtuuton tai väärässä) Kiitos, että olet ottanut lapseni pyyteettömästi kuin omiksesi ja näytät sen sanojen lisäksi teoilla joka päivä. Arvostan sitä enemmän kuin mitään. Kiitos että kelpaamme, kaikkine katastrofeinemme. Hyvää kolmatta hääpäivää rakas Jari, Mirkka kirjoittaa.

Sami Kurosen ex-rakas Mirkka Torikka paukauttaa: Kirjoitan elämästäni paljastuskirjan!

Mainos
Mainos päättyy

Mirkan suhde Sami Kurosen kanssa päättyi eroon toukokuussa 2017. Mirkka avioitui Jari Jääskeläisen kanssa lokakuussa 2019.

Sami seurusteli päätoimittaja Mirkka  Torikan kanssa 2014–2017.
Sami Kuronen seurusteli Mirkka Torikan kanssa vuosina 2014–2017.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan