Rosanna Kuljulta herkkä tilitys juhannuksesta: "Oon jo valmiiksi hajalla"

Ex-missiemo ja mediapersoona Rosanna Kulju kertoo tänään julkaisemissaan Instagram-tilinsä videotarinoissa jännittävänsä tulevaa juhannusta.
"Wauuu!" Tältä Suomeen palannut Rosanna Kulju näyttää nykyään - kuva
Rosanna avaa seuraajilleen ristiriitaisia tunteitaan.
- Viime joulun jälkeen (joulu mukaan luettuna) olen skipannut kaikki pyhät kokonaan tai ollut pahalla fiiliksellä. Nyt aion mennä festareille juhannuksena. Minua pelottaa lähteä tollaisiin bailuihin, koska oon jo valmiiksi vähän hajalla tai ei niin vähäänkään, hän kertoo videolla.
- Pelottaa se jälkipuinti, mitä voi olla. Sitten voin olla muutaman päivän tosi huonona.
Nainen kuitenkin toteaa uskovansa, että reissu tekee hänelle hyvää.
- En ole siellä yksin, enkä kurjalla mielellä. Ei kuitenkaan tarvii vetää mitään täysiä bailuja, vaan se on jotain siltä väliltä, Rosanna perustelee päätöstään
Lisäksi hän toteaa etsineensä juurikin henkistä tasapainoa viime kuukausina.
- Sitähän tässä on saatana opeteltu, hän huokaa.
Rosanna Kulju vaikean valinnan edessä, yhdelle heti torppaus: "Ei ole vaihtoehto"
Seiska uutisoi aiemmin tällä viikolla siitä, että ulkomailla lomaillut ex-missi julkaisi pohtivan somepäivityksen. Päivityksessään hän mietti sitä, miten paljon ihminen pystyy ottamaan vastaan huonoja asioita. Hän kertoi pohtineensa asiaa, koska on kärsinyt masennuksesta.
- Maailma on heittänyt mun päälle niin paljon paskaa viimeisten kuukausien aikana etten voi sanoin kuvailla kuinka raskasta on vastaanottaa vielä laidallinen lisää. Jumala antaa sen verran mitä pystyy kantamaan on se sanonta. En vaan tiedä enää onko se oikeasti totta. Kuinka paljon oikeasti pitää kestää ennenkuin on mun aika olla onnellinen, Rosanna kirjoittaa.
Rosanna nousi julkisuuteen voitettuaan vuonna 2015 Miss Helsinki -tittelin. Myöhemmin hän myös emännöi kyseisiä kisoja muutaman vuoden ajan.