Renny Harlin, 63, avautuu isähäpeästään: "Kaikella kunnioituksella..."

Elokuvaohjaaja Renny Harlin, 63, ja hänen vaimonsa Johanna Harlin, 28, ilmoittivat helmikuussa odottavansa esikoislastaan.
Tulevan tyttövauvan laskettu aika on heinäkuussa.
Raskausmasu näkyy jo! Renny ja Johanna Harlin saavat kesävauvan
Renny paljasti viime syksynä ilmestyneessä elämäkertakirjassaan Renny Harlin – ainutlaatuinen elämäni (Tammi) hävenneensä teininä iäkästä isäänsä. Rennyn isä oli 62-vuotias, kun Renny syntyi.
Nyt Renny on itse samankaltaisessa tilanteessa.
1800-luvulla syntynyt isä hävetti Renny Harlinia - päätyy itsekin iäkkääksi isäksi
Onko tämä herättänyt erityisiä ajatuksia?
- Ehdottomasti on. On mielenkiintoista, miten ihmiset tietyllä tavalla toistavat kokemuksiaan elämässä. Niistä voi kuitenkin oppia jotain, Renny kertoo Seiskalle.
- Kaikella kunnioituksella isääni kohtaan, joka oli turvallinen ja hyvä isä, mutta jollain tavalla sukupolvensa vanki. Hän ei ollut sillä tavalla aktiivinen isä, jonka kanssa tehdään hauskoja juttuja yhdessä, Renny muistelee lapsuuttaan.
Rennyn mukaan pariskunnan tytärtä tullaan hemmottelemaan runsaasti.
- Haluan todellakin panostaa siihen, että olisin läsnä tuleville lapsillemme. Harrastuksissa ja kaikessa, mitä teemme yhdessä. Haluan olla rohkaisemassa ja antamassa esimerkkiä elämänarvoistamme. Toisaalta meidän tyttöämme tullaan myös hemmottelemaan enemmän kuin ketään lasta maailman historiassa, Renny maalailee.
Tulevat vanhemmat haluavat pitää huolta siitä, että pienokainen oppii kunnioittamaan muita sekä sen, ettei mitkään tule ilmaiseksi vaan on tehtävä myös töitä.
- Menestykseni salaisuus sekä työssä että ihmissuhteissa on, että pidän itsestäni huolta henkisesti ja fyysisesti. Siinä ei ole mitään ongelmia. 60 on uusi 40, Renny hymyilee.