Suhdedraamaa MTV:n uutislähetyksessä! Pekka Pouta selittää katsojat yllättänyttä tapahtumaa

Tänään tiistaina MTV3:n Uutisaamun säälähetyksessä meteorologi Pekka Poudan kaverina nähtiin Pekan lemmikin, borderterrieri Sinin sijaan toinen hauva. Hännänheiluttaja on jackrussellinterrieri Frezzo, jota Pekka tituleeraa Sinin poikaystäväksi.
Frezzo on tuttu näky Sini-hauvan sometililtä.
Frezzo debytoi Pekan kanssa säälähetyksessä jo kesällä 2020. Välillä Sini ja Frezzo ovat olleet Pekan kanssa säälähetyksissä yhdessä, mutta tänä aamuna Frezzo esiintyi televisiossa ilman Siniä.
Viikon Kääk-juorut! Pekka Pouta ja Sini herättivät ihastusta - katso
Moni tv-katsoja ihmetteli sosiaalisessa mediassa, mihin Sini on kadonnut ja onko sillä kaikki hyvin.
- Sini vähän mököttää, kun poikaystävä tuli töihin tuuraamaan, Pekka taustoittaa Seiskalle.
Frezzo ja Sini ovat tunteneet toisensa pennusta saakka. Pekka on luonut uroskoiran omistajien kanssa hoitosuhteen. He hoitavat puolin ja toisin toistensa koiria esimerkiksi lomamatkojen aikana.
Säämies Pekka Pouta ja Sini-koira jakavat yhteisen työpaikan ja kotisohvan!
Frezzo on parhaillaan Pekan ja Sinin luona hoidossa. Vaikka Frezzo ei ole kuin muutaman kuukauden Siniä nuorempi, on se temperamentiltaan paljon vilkkaampi.
- Onhan se Sinille aika kuluttavaa, kun kämpillä on tuollainen nuori aropupupoikaystävä. Siniä vähän väsyttää, Pekka naurahtaa.
Pekka taustoittaa, että Sinin säälähetysvierailut ovat satunnaisia. Hauva ei aina tule mukaan kameroiden eteen, vaikka olisikin Pekan mukana töissä. Yleensä Sini jättää väliin etenkin päivän ensimmäisen säälähetyksen.
Pekka vakuuttaa, ettei kesätuuraaja-Frezzo ole viemässä Sinin töitä säälähetyskoirana.
- Ei Frezzo ole viemässä Sinin hommia. Mutta vielä huomenna se on mukana kesäpoikana. Sitten se lähtee juhannukseksi omaan kotiin, Pekka kertoo.
Pekka aikoo suunnata Sinin kanssa juhannuksenviettoon mökille.
- Kesäämme kuuluu mökkeilyä ja töitä, Pekka summaa.
