Podcast: Sita Salminen avoimena syömishäiriöstä ja itsetuhoisuudesta

Somejulkkis Sita Salminen, 30, kertoo avoimesti kamppailustaan kipeiden asioiden parissa.
Podme-palvelussa viime sunnuntaina (26.3.) julkaistussa SITA-podcastissaan hän käy läpi myös vaikeaa suhdettaan toiseen vanhempaansa sekä vanhempiensa avioeroa.

Yläkoulussa hän alkoi kärsiä mielenterveysongelmista.
- Pidin niitä täysin irrallisena kaikista lapsuudessa koetuista, mikä jälkikäteen tuntuu vähän hassulta. Mutta silloin ajattelin vain, että olen tällainen, jolla on näitä haasteita. Ja käytännössä ne haasteet olivat syömishäiriö, ja sen mukana tuli ahdistuneisuushäiriö, ja sen mukana itsetuhoisuus, hän kertoo podcastin ensimmäisessä jaksossa.
Sita ei saanut yläkoulussa tarvitsemaansa apua, mikä on jättänyt häneen jäljen.
Joulukuu 2020 oli käännekohta, josta hän lähti omalle terapiamatkalleen.
Sisällöntuottaja Sita Salminen avoimena mielenterveysasioista – taustalla tärkeä viesti
Aiemmin Sita on muun muassa julkaissut suosittua POKS-podcastia Veronica Verhon kanssa.
SITA-podcast on kuunneltavissa 26.3. alkaen Podme-palvelussa. Ensimmäiset kolme jaksoa ovat kuunneltavissa ilmaiseksi.