Pikavauhtia uuteen suhteeseen! Marion Rungista eronnut managerimies Kalle Munck vaihtoi 30 vuotta nuorempaan – yhteiskuva pariskunnasta

Iskelmälaulaja Marion Rungin, 76, manageripuoliso Kalle Munck, 54, kertoi Facebook-päivityksessään hänen ja Marionin 11-vuotisen avioliiton tulleen tiensä päähän.
– Näin on tosiaan päässyt käymään. Se oli yhteinen päätöksemme. Elokuussa jätettiin aviopaperit käräjäoikeuteen, Seiskan tavoittama Kalle vahvistaa.
Taustalla kytee mielenkiintoinen kuvio, vieläpä verrattain tuore sellainen. Kalle tapasi loppukesästä naisen, jonka kanssa parisuhdeliekki lepattaa jo täysillä.
Kallen uusi rakas on neljän- ja viidenkympin välissä oleva tamperelaisnainen, joka on kruunattu vuonna 2011 Miss Isoäidiksi. Kyseinen missimummo on nimeltään Janika Granat, ja hänellä on seitsemän lasta.
Laulajalegendan avioeron kohutausta: Marion Rung vaihtui missimummoon
Kallen ja Janikan romanssi roihahti vasta kuukauden päivät sitten. Entuudestaan toisilleen täysin tuntematon kaksikko törmäsi toisiinsa täysin sattumalta Helsingissä.
– Elokuussa tosiaan tavattiin, ja syyskuun alkupuolella ruvettiin kirjottelemaan toisillemme, Janika myöntää.
– En osaa itsekään sanoa, mitä ensitapaamisessamme oikein tapahtui. Olin työkeikalla Helsingissä, ja törmäsin silloin Kalleen. Iskin häneen kyllä aika lailla heti silmäni.

Marion Rungin managerimies ilmoitti parin erosta somessa - iskelmätähti toivotti hyvät huomenet
Tampereella asuvan Janikan mukaan hän mieltyi Kallessa tämän yleiseen habitukseen.
– Kallessa veti puoleensa ulkoinen olemus. Hän on myös hirveän suoraluontoinen ihminen.
– Janika on ihana ja hyvä tyyppi. Tapasimme toisemme aivan sattumalta, mutta mikäs siinä. Totta kai uskon rakkauteen ensisilmäyksellä, Kalle hehkuttaa.

– Allekirjoitan tämän kaiken. Ehdottomasti kyllä! Janika komppaa.
Marion Rung, 76, palasi someen yllätyseronsa jälkeen - katso kuva!
Kallella on takana 11-vuotinen avioliitto, mutta myöskään missimummo ei ole ensi kertaa pappia kyydissä. Janika on entisessä elämässään ollut naimisissa itseään 20 vuotta nuoremman parikymppisen miehen kanssa.
– Kyllä, mutta se on jo elettyä elämää, Janika kuittaa topakasti.
Seitsemän lapsen äiti ei halua kommentoida, onko heillä Kallen kanssa mahdollisesti jonkinlaisia uusioperhevirityksiä. Hän vaikenee visusti myös iskelmätähti Marionista.
– En halua kommentoida hänestä mitään.