Pate Mustajärvi palasi sometauolta – yllättävä ilmoitus

Pate Mustajärvi
Mainos
Mainos päättyy

Popedan laulaja Pate Mustajärvi, 66, päätti sometaukonsa.

Shokki-ilmoitus: Pate Mustajärvi lähtee Popedasta

Popedasta yllättäen marraskuussa eronnut Pate Mustajärvi jäi ennen joulua sometauolle. Nyt viikkoja myöhemmin Pate palasi kertomaan kuulumisiaan, joiden mukaan hänen koko kevääseen kuuluu ainoastaan yksi keikka bändin säestämänä.

Aletaas sitten pikkuhiljaa palaamaan töiden pariin. Meikäläisen koko kevään ainoa bändisäesteinen soolokeikka on Tampereen G Livelabissa äitienpäivänä eli sunnuntaina 14.5. Settilista koostuu soolomateriaalista juurikin tätä tapahtumaa varten sovitettuna, hän kirjoittaa Instagramissa.

Mainos
Mainos päättyy

Aiemmin Pate kertoi tehneensä vuoden 2022 aikana 81 keikaa, joista 35 soolona. 46 keikkaa hän kertoo tehneensä Popedan riveissä.

- Päälle vielä muutama firmakeikka sekä Alatalon Mikon synttärikonsertti. Volvon mittariin kertyi keikkakilometrejä vuoden aikana rapiat 50 t ja hotelliöitä kalenteriin 56. Alkuvuodesta julkaistiin myös Tohtori Mustajärvi, otaksun -kirja ja sen tiimoilta oli esiintymisiä kirjamessuilla ja kirjakaupoissa ja parissa kirjastossakin. Sanoisin, että oli siinä 66-vuotiaalla tekemistä, hän kertoi työtahdistaan.

Tuolloin hän kertoi myös somessa, että "aikoo huilia keväällä paria uutta ja hyvin mielenkiintoista projektia lukuunottamatta".

Pate Mustajärvi sekoili Popedan areenakeikalla: "Hoiperteli ja kouri etumustaan" – yleisö suuttui

Pate Mustajärvi
Pate on kiertänyt Popedan kanssa Suomea vuosikymmenien ajan. Kuva vuodelta 2013.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan