Paparazzikuvat paljastavat! Jari Sillanpään valtava erotuska – laulaja joutui keikkapaikalla tunnekuohun valtaan

Jari SIllanpää
Mainos
Mainos päättyy

Seiskan saamien tietojen mukaan Jari Sillanpään, 56, ja Siim Bahmatsovin, 34, suhde on ajautunut hiljattain vakavaan kriisiin. Lähipiiri kertoo, ettei lähes kahdeksan vuotta yhdessä ollut pari saanut yrityksistään huolimatta suhdettaan kriisin jäljiltä enää takaisin raiteilleen.

Jari Sillanpään erotuska – raastavat kuvat Seiskassa

Ex-rakastavaiset ovat kuitenkin yhä hyvissä väleissä. Siim jopa työskentelee sopuisasti Jarin käynnissä olevalla Suomihitit-kiertueella.

– Jari tuntuu ottaneen eron raskaammin kuin Siim. Tilannetta tuskin helpottaa, että Siim on mukana keikkapaikoilla auttamassa, Seiskalle kuvaillaan tilannetta.

Mainos
Mainos päättyy
Lonkkavaivoistakin kärsinyt Jari palasi viime kesänä keikkalavoille. Kuva on heinäkuulta Seinäjoen Tangomarkkinoilta.
Lonkkavaivoistakin kärsinyt Jari palasi viime kesänä keikkalavoille. Kuva on heinäkuulta Seinäjoen Tangomarkkinoilta.

Jari Sillanpää käy läpi raastavaa eroa – Siim mukana kiertueella

Siim on Seiskan saamien tietojen mukaan palannut reppuineen matkalaukkuineen jo takaisin Viroon asumaan.
Siim on Seiskan saamien tietojen mukaan palannut reppuineen matkalaukkuineen jo takaisin Viroon asumaan.

Seiskan paparazzi selvitti Jarin ja Siimin suhteen tilaa kuultuaan, että rakkaussuhde olisi päättynyt. Lokakuun alussa Lohjan Laurentius-salin konsertin yhteydessä paljastui, etteivät Jari ja Siim enää vietä aikaa tiivisti yhdessä, vaikka aikaisemmin he olivat kuin paita ja peppu.

Selvisi, että Siim on yhä mukana Jarin elämässä, mutta lähinnä avustajan roolissa. Siimin työnkuvaan kuuluu autella kiertueella olevaa Jaria tämän henkilökohtaisten tavaroiden, kuten pukujen ja lavarekvisiitan kantamisessa.

Jari ajelee nykyään keikkamatkat hienolla Mersullaan yksin. Siim matkustaa bändiläisten kanssa pikkubussilla.
Jari ajelee nykyään keikkamatkat hienolla Mersullaan yksin. Siim matkustaa bändiläisten kanssa pikkubussilla.

Tilannetta voisi luonnehtia niin, rakastajasta on tullut roudari.

Mainos
Mainos päättyy
Rakkaasta roudariksi. Siim täytti palkollisena iskelmätaivaan tähden Mersua.
Rakkaasta roudariksi. Siim täytti palkollisena iskelmätaivaan tähden Mersua.

Pyörätuolilla rullaillut Jari Sillanpää raportoi nyt Lontoosta Siim-rakkaan kanssa: "Tätä on odotettu!"

Esiintyvällä taiteilijalla riittää rekvisiittaa. Kun Siim oli pakannut ne autoon, oli aika poimia maasta oma matkalaukku ja reppu ja siirtyä taas matkalle.
Esiintyvällä taiteilijalla riittää rekvisiittaa. Kun Siim oli pakannut ne autoon, oli aika poimia maasta oma matkalaukku ja reppu ja siirtyä taas matkalle.

Keikan jälkeen Jari ja Siim tulivat ulos konserttisalista kahdestaan syvän hiljaisuuden vallitessa. Siim ei luonut Jarin suuntaan katsettakaan, mutta kantoi kuuliaisesti iskelmätähden Mersun täyteen tämän tavaroita.

Pian paikalle saapuivat muut orkesterin jäsenet. Siim kulkee nykyisin keikkapaikoille heidän kyydissään.  

Paparazzikuvan tunnelma on kuin Jarin rakastetuista iskelmistä. Lämmin halaus rakkaalle, vaikka ero onkin nyt tosiasia.
Paparazzikuvan tunnelma on kuin Jarin rakastetuista iskelmistä. Lämmin halaus rakkaalle, vaikka ero onkin nyt tosiasia.

Kun Siim ryhtyi nostamaan omaa matkalaukkuaan minibussin kyytiin, joutui Jari tunnekuohun valtaan. Hän ei pystynyt peittelemään tunteitaan, vaan kääntyi katsomaan Siimiä haikein silmin.

Mainos
Mainos päättyy

Kun Siim kulki Jarin ohi, tämä nappasi yhtäkkiä Siimin karhumaiseen syleilyynsä. Tilanteesta paistoi läpi raastava erotuska.

Jari Sillanpää nousi yleisön eteen! Siim-rakas antoi tukea kohurakkaalleen – tältä kohulaulajan rakas näyttää nykyään!

Siimin kädet valahtivat veltoiksi. Parinkymmenen sekunnin päästä Siim nosti kuitenkin toisen kätensä ylös ja ryhtyi halaamaan Jaria ikään kuin velvollisuudentunnosta.

Entistä miesystäväänsä halattuaan Jari käveli omille teilleen, ja kaasutti Mersullaan tiehensä. Siimiin hän ei enää tohtinut katsoa.
Entistä miesystäväänsä halattuaan Jari käveli omille teilleen, ja kaasutti Mersullaan tiehensä. Siimiin hän ei enää tohtinut katsoa.

Jarin pitkä ja karhumainen halaus tuntui kestävän ikuisuuden.

Halauksen aikana Jari sulki silmänsä ja nuuhkaisi muutaman kerran kaihoisasti Siimiin hiuksia. Kun iskelmätähti vihdoin irrotti otteensa ex-rakkaastaan, hän vielä moiskautti kunnon pusun Siimin poskelle.

Kaihoisan erotuskahalauksen jälkeen Jari hyppäsi Mersuunsa, ja kaasutteli yksin pois paikalta. Jari ei enää vilkaissutkaan Siimiin päin, joka kapusi keikkabussin kyytiin hiljaisena.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Paparazzikuvat paljastavat! Jari Sillanpään valtava erotuska – laulaja joutui keikkapaikalla tunnekuohun valtaan