Jari Sillanpää käy läpi raastavaa eroa – Siim mukana kiertueella

Seiskan saamien tietojen mukaan Jari Sillanpään, 56, ja Siim Bahmatsovin, 34, suhde on ajautunut hiljattain vakavaan kriisiin. Lähipiiri kertoo, ettei lähes kahdeksan vuotta yhdessä ollut pari saanut yrityksistään huolimatta suhdettaan kriisin jäljiltä enää takaisin raiteilleen.
– Jari ja Siim päättivätkin, että heidän olisi nyt parempi erota. Suhteen päättyminen on totta, ja Siim on jo muuttanut takaisin Viroon, Seiskalle kerrotaan.
Jari Sillanpään erotuska – raastavat kuvat Seiskassa
Ex-rakastavaiset ovat kuitenkin yhä hyvissä väleissä. Siim jopa työskentelee sopuisasti Jarin käynnissä olevalla Suomihitit-kiertueella.
– Jari tuntuu ottaneen eron raskaammin kuin Siim. Tilannetta tuskin helpottaa, että Siim on mukana keikkapaikoilla auttamassa, Seiskalle kuvaillaan tilannetta.

Seura: Nämä tapahtumat johtivat Jari Sillanpään seksuaalirikostuomioon
Seiskan paparazzi selvitti Jarin ja Siimin suhteen tilaa kuultuaan, että rakkaussuhde olisi päättynyt. Lokakuun alussa Lohjan Laurentius-salin konsertin yhteydessä paljastui, etteivät Jari ja Siim enää vietä aikaa tiivisti yhdessä, vaikka aikaisemmin he olivat kuin paita ja peppu.
Selvisi, että Siim on yhä mukana Jarin elämässä, mutta lähinnä avustajan roolissa. Siimin työnkuvaan kuuluu autella kiertueella olevaa Jaria tämän henkilökohtaisten tavaroiden, kuten pukujen ja lavarekvisiitan kantamisessa.
Tilannetta voisi luonnehtia niin, rakastajasta on tullut roudari.
Katso paparazzikuvat keikkapaikalta tuoreimmasta Seiskasta!
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.