"On kunnia olla seksisymboli" - Erika Vikman jätti juhlimisen

Erika Vikman on kertonut avoimesti paniikkihäiriöstään. Viimeisin kohtaus sattui huhtikuussa. Ennen Vain elämää -kuvauksia Erika piti tietoisesti lepolomaa. Kuvauksissa paniikkihäiriö ei oireillut, vaikka ohjelmanteko olikin rankka rutistus pitkine kuvauspäivineen.
- Vain elämää -porukan kanssa oli vain niin helppo olla. Ei siellä ollut minkäänlaista paniikkiin laukaisevaa tekijää, Erika sanoi ohjelman lehdistötilaisuudessa keskiviikkona (24.08.).
Suhde syvenee - Erika Vikman ja Jyrki 69 yhdessä S-marketissa
Erikan kesän keikkatahti on ollut hurja. Hän päätti jo keväällä vähentää juhlimista.
- Pää ja kroppa ovat työvälineitäni, joten niistä on tärkeää pitää huolta. Turha juhliminen on jäänyt tältä kesältä pois. Päätin, että jos haluan jaksaa vetää kesän keikat, on tärkeää saada hyvät yöunet, syödä hyvin, liikkua ja pitää huolta palautumisesta, Erika sanoo.

Julkinen rakkaudentunnustus Jyrki 69:lle! Erika Vikman avautuu: "Taidan olla vähän rakastunut"
Räväkkä Erika herättää paljon mielipiteitä. Hän on mielissään, että nykyään hänelle somessa tulviva palaute on lähinnä positiivista.
- Tuntuu, että minut on hyväksytty. Siihen, mitä haluan edustaa ja sanoa, uskotaan, Erika iloitsee.
- Olen mielelläni seksisymboli, jos joku minut sellaisena näkee. Se on kunnia! On hienoa, että naiset inspiroituvat minusta. Koen sen myös vastuutehtävänä.
- Haluan hoitaa tonttini kunnialla, olisi se sitten seksisymbolina olemista tai voimauttamisen sanansaattajana toimimista.