Oho! Kesällä 50 täyttävä Jussi69 esitteli vatsalihaksiaan muotinäytöksessä - katso!

Rumpali Jussi69, oikealta nimeltään Jussi Heikki Tapio Vuori, täyttää kesällä pyöreät 50 vuotta. The 69 eyes -rockyhtyeen tähti oli eilen (12.5.) MLL UP Muotia ja tähtiä -hyväntekeväisyysmuotinäytöksen mallina.
- Katsoin, että olen syntymäpäivänäni lentokoneessa. Joka ikinen syntymäpäivä olen matkaamassa keikalta toiselle, oli se sitten lentämällä tai bussilla. Toistaiseksi ei ole kummempia juhlasuunnitelmia, hän myöntää,
Vuosien täyttäminen ei merkitse suurta muutosta Jussille.
- Lapsenakaan minulla ei ollut juhlia, koska heinäkuussa kaikki olivat lomalla ja mökeillään. En ole oikein ikinä päässyt viettämään synttäreitä.
Rumpali nousi myöhemmin illalla lavalle sangen paljastavassa asukokonaisuudessa. Alla olevasta kuvastakin näkee, että viisikymppisiään heinäkuussa viettävä tähti on timmissä kunnossa.¨'

Jussi osallistui tapahtumaan jo kahdeksatta kertaa. Hän jutteli hyväntuulisena Seiskalle, sillä hänen rokkiravintolansa The Riff täytti 7 vuotta.
- Menen suoraan täältä sinne juhlimaan, Jussi suunnitteli.
The 69 Eyes lähtee festarikesän jälkeen pitkälle kiertueelle. Vuodenvaihteessa heiltä ilmestyy myös levy.
- Meiltä tuli juuri uusi sinkku Drive, joka soi hyvin radiokanavilla.