Niko Saarinen avautuu elämänsä rankimmasta päivästä: Hermoromahdus muutti elämäni

Mediapersoona Niko Saarinen, 35, avautuu Seiskalle haasteellisesta ajanjaksostaan. Tv-tähti sanoo viime vuoden olleen hullu ja tapahtumia täynnä, minkä seurauksena hän kävi pohjalla.
– Joulukuun 16. päivä 2021 sitten sain totaalisen hermoromahduksen.
Niko oli paiskinut valtavasti töitä, ja kaiken päälle hänen parisuhteensa oli päättynyt kesän alussa.
– Uskon, että taustalla oli monen vuoden patoumat, jotka purkautuivat kerralla. Se päivä jää meikäläisen historiankirjoihin elämäni rankimpana. Toivon, etten koe vastaavaa enää ikinä, Niko sanoo vakavana.
Oho, Niko Saarinen ajoi päänsä kaljuksi – tunnistaisitko enää suosittua somepersoonaa?

Huippusuositussa Nikotellen-podcastissaan Niko kertoo myös, että hänellä oli tuona joulukuisena päivänä itsetuhoisiakin ajatuksia.
– Todennäköisesti en pystyisi ikinä toteuttamaan niitä. Kun vajoaa epätoivoon, mieleen tulee väkisinkin myös kuolemaan liittyviä ajatuksia.
– En voi sanoa, että olipa hyvä kokea nuo tunteet, mutta ainakin ymmärrän paremmin muita, jotka kärsivät mielenterveysongelmista.
Apu löytyi terveyskeskuksen päivystyksessä työskennelleiltä hoitajilta, joita Niko kiittää avusta. Seuraavana aamuna Niko päätti, että nyt hänen elämänsä muuttuu.
– Silmäni olivat auenneet. Päätin muuttaa omilleni, koska en viihtynyt silloisessa ympäristössä. Minulla oli liikaa tavaraa ja muistoja ympärilläni. Ainut tapa nousta jaloilleen oli muuttaa käyttäytymismallejani, aikataulujani ja arkeani.