Niina Kuhta on todellinen jouluihminen: "Haluan vetää vielä vähän överimmäksi"
Kun puhutaan joulusta, ei siihen voi olla yhdistämättä kenties maamme suurinta joulufania, hääalan yrittäjä Niina Kuhtaa, 40.
Niina tunnetaan varsin innokkaana jouluihmisenä. Yrittäjän kodissa vallitsee vuosittainen amerikkalainen joulutunnelma, kuten hän itse kuvailisi tyyliään.
- Tämä on vuoden parasta aikaa. Koska kodissani on pihaa, sitä on koristeltu myös. Pihavalojen tillle on tullut joulumaailma. Siellä on poroja ja muita valoja, hän kertoo Seiskalle.
- Kodissani on ihanaa joulufiilistä, täynnä joulun tuoksuja.
Niina kertoo, että kaikki ihmettelevät jatkuvasti, kuinka innoissaan hän onkaan joulusta.
- Mutta minusta on aivan mahtavaa, kun monet sanovat, että ihanaa, että joku uskaltaa toteuttaa itseään.
Muiden kommenteista yrittäjä saa jopa lisäpontta pistää paremmaksi.
- Jos joku ihmettelee, että eihän tuo voi olla tosissaan, niin haluan vetää vielä vähän överimmäksi. Koen, että minulta jopa odotetaan sitä.
Suomalaiset tapaavat viettää joulua hillityn rauhallisissa tunnelmissa. Niinan värikäs joulunviettoperinne juontaa juurensa yrittäjän teinivuosiin, jolloin hän asui Yhdysvalloissa.
- Se oli aivan normaalia siellä. Joulu pitää olla omannäköinen! Siinä missä äitini totesi, että minulla on liikaa koristeita, sanoin hänelle, että hänellä taas on liian vähän koristeita Niina muistelee.
Niina Kuhta ja Jussi-rakas tarjoavat työtä tv:stä tuttuun kotiinsa