Näin Jari Sillanpää valehteli faneilleen lapsipornorikoksestaan: ”En ollut koskaan nähnytkään…”

Neljä vuotta sitten Jari Sillanpää, 57, sai suuren kohun saattelemana syytteet lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.
Sillanpää kiisti salissa molemmat syytteet. Oikeustalon käytävillä hän antoi toimittajille pitkiä lausuntoja, joissa kertoi tapahtumien kulusta ja kiisti syyllisyytensä itkun ja naurun sekaisessa tunnemyrskyssä.
Lopulta syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kaatui, ja suosikkiartisti selvisi sakkotuomiolla lapsipornoa sisältävien kuvien levittämisestä.
Nyt Sillanpää on yllättäen pyörtänyt puheensa ja myöntänyt syyllisyytensä 19.3. ilmestyneessä Länsiväylä-kaupunkilehden haastattelussa.
– Asiaa ei voi väheksyä, mutta se on tapahtunut vain 5 tai 10 minuutin aikana, kun istuin huumepäissäni koneella ja otin kuvan striimistä (puhelimeeni). Poistin kuvat alle 24 tunnin kuluttua, mutta silti joudun kantamaan sitä mainetta koko ikäni, Sillanpää sanoo Länsiväylän haastattelussa.
Samalla hän tuli paljastaneeksi valehdelleensa kylmästi niin poliisikuulusteluissa, oikeussalissa, lukuisille median edustajille kuin omalle juristilleen.
Jari Sillanpää valehteli oikeudessa lapsipornorikoksesta – myönsi tekonsa haastattelussa

Kun tieto Jari Sillanpään lapsipornoepäilyistä oli aikanaan tullut julki, laulaja torppasi epäilyt välittömästi Facebook-sivuillaan. Hän valehteli faneilleenkin korvat heiluen.
– Kotonani järjestetyissä juhlissa koneita ovat voineet käyttää juhliin osallistujat, laulaja kirjoitti.
– En ollut koskaan nähnytkään poliisissa esitettyjä kuvia tai videota. En ole pitänyt hallussani lasta loukkaavaa kuvamateriaalia.
Oikeudessa Sillanpää jatkoi valheellista tarinointiaan juhlavieraista, joista kuka tahansa olisi voinut olla syyllinen ja ottaa kuvia hänen kännykällään hänen tietokoneruudultaan.
Samalla hän kertoi, että tietokoneen käyttäjätunnus oli hänen miesystävänsä Siim Bahmatsovin, mutta tapahtumahetkellä sekä tietokone että kännykkä eivät olleet salasanojen takana.
Jari Sillanpää valehteli lapsipornorikoksesta – asianajaja: ”Ihminen itse päättää”
Tilaa Seiska lomakkeella.