Muistatko vielä TTK:ssa ihastuttaneen Waltteri Torikan? Tältä hän näyttää nyt - ja näin kävi tanssimisen

Oopperalaulaja Waltteri Torikka, 38, ilmoittaa demokraattisesti saapuneensa Tanssii tähtien kanssa – ohjelman 15. kauden ensimmäiseen suoraan lähetykseen kannustamaan kaikkia tanssijoita tasapuolisesti. No, on yksi hieman yli muiden – psykoterapeutti Maaret Kallio, jonka tanssiparina pyörähtelee Sami Helenius.
Laulajasta ja psykoterapeutista tuli ystävät ja hyvät työkaverit yhteisen Toivon ilta -tilaisuuksien kautta.
– Maaret on eläytyvä ja hetkeen heittäytyjä. Toivon, että hän saa näyttää tämän puolen itsestään kilpailussa, Waltteri sanoo.
Love Island -tähti jyrähtää: "Ihmisii nyt vituttaa et meil on vähä hauskaa täällä"
Viime vuoden TTK-kaudella Waltteri hurmasi tv-yleisön.
Hän ja tanssiopettajansa Kia Lehmuskoski nappasivat kauden viimeisellä tanssillaan tuomaristolta täyden kymppirivin, mutta lopulta voiton vei näyttelijä Ernest Lawson ja Anniina Koivuniemi.

Tämän syksyn tansseja odotellessaan Waltteri muistelee, miten kuumottavia TTK:n ensimmäiset lähetykset olivat.
– Ensimmäiset kaksi viikkoa olin ihan jumissa lavalla, kunnes tulivat jive ja rumba. Jive ja Krokotiilirock päästivät minut valloilleen, mutta rumbasta tuli lempitanssini.
Pian synnyttävä Nanna Karalahti avautuu raskaudestaan ja lapsiluvusta: ”On ollut paljon väsymystä”
Tanssii tähtien kanssa – rupeaman jälkeen Waltteri ei ole tanssiaskeleita ottanut. Aika ja voimat eivät yksinkertaisesti ole riittäneet.

– Heti syksyn TTK-rutistuksen perään tein 20 joulukonserttia. Jouluna huomasin olevani vähän väskä. Sitten vuoden alussa alkoivat oopperaharjoitukset. Keväällä ei oikein keho lähtenyt tanssiin, Waltteri kertoo.
Kesän jälkeen tanssisali on alkanut kutsua Waltteria. Intoa todennäköisesti lisää tämän syksyn TTK-kausi.
– Yritän aloittaa tänä syksynä tanssin, Waltteri ilmoittaa.
Waltterista on moneksi. Oopperalaulajana hän on esiintynyt suomalaisilla oopperalavoilla, kuten Kansallisoopperassa ja Savonlinnan oopperajuhlissa, sekä ulkomailla, kuten Kroatiassa.
Televiossa Waltteri on menestynyt TTK:n lisäksi Tähdet tähdet -kilpailussa, ja hänen esittämänsä Bilebanda ylsi toiselle sijalle Masked Singer Suomen edellisellä kaudella.
Saako tällainen monilahjakkuus kävellä kaduilla ilman häiritseviä faneja?
– Saan kulkea ihan rauhassa. Ei minua kukaan häiritse. Olen arjessa sellainen verkkareissa kulkeva chillaaja. Julkisuudesta ei toistaiseksi ole ollut häiriötä. Jos minua jossain tuijotetaan, niin olen niin naiivi, etten osa sitä edes huomata, Waltteri toteaa.
Waltterissa taitaa olla hieman työnarkomaanin piirteitä. Hän myöntää, että usein vapaa-aika ja työ sotkeutuvat keskenään, mutta vain siksi, että hän rakastaa ammattiaan.
Mikko Kuustonen koki painajaisensa - Iina-tytär nappasi tilanteesta kuvan!
Viime kesänä Waltteri ja Tähdet tähdet -orkesterista tuttu Antti Lehtinen keikkailivat ympäri Suomea viihdeorkesterinsa kanssa. Kesään kuului myös laulajan ensimmäiset festarikeikat.
Tänä syksynä Waltteri starttaa 9-henkisen orkesterinsa kanssa Amore-kiertueen, jolla kuullaan espanjalais- ja italialaissävelmiä.
– Siitä tulee magee juttu. Kiertue on osittain inspiroitu siitä musiikista ja maailmasta, jossa elin TTK:ssä. Mukana on yksi biisi, jonka tanssin Kian kanssa, Waltteri paljastaa.