Anni Ihamäki paljasti suloisen yksityiskohdan upeasta hääpuvustaan - "Häämme olivat kuin sunnuntailounas"

Anni Ihamäki (o.s. Hautala), 40, avioitui muutama viikko sitten juontajarakkaansa Ilkka Ihamäen, 36, kanssa.
Anni yllätti seuraajansa elokuun 14. päivänä julkaisemalla somekanavallaan herkkiä kuvia hääjuhlastaan. Kuvissa näkyy näkyy muun muassa Annin pitsikankainen häämekko.
Viime viikolla Big Brother Suomi -ohjelman lehdistötilaisuudessa Anni paljasti mielenkiintoisia yksityiskohtia pienimuotoisista häistään.
Anni Hautala ja Ilkka Ihamäki: Häät!
Häiden jälkeen monet morsiusparit saattavat kokea jopa masennuksen kaltaisia oireita, kun odotettu juhla on viimein vietetty ja on aika siirtyä takaisin arjen pariin.
- Minulle ei tullut onneksi masennusta. Häämme olivat sen verran pienet ja perhekeskeiset, vähän sellaiset sunnuntailounastyyppiset, Anni perustelee.
Radio Suomipopin Aamulypsyä pitkään juontanut Anni myöntää, ettei hän ole koskaan ollut niin sanottu hääintoilija. Pukunsa suhteen hänellä oli kuitenkin selkeä unelma.
- Minulla ei ole ollut mitään tiettyjä haaveita häihin liittyen, mutta Katri Niskanen suunnitteli toiveestani häämekkoni. Hän suunnitteli samalla myös tyttäreni kastemekon. Molemmat mekot valmistettiin samasta kankaasta, Anni yllättää.
Anni ja Ilkka saivat toisen lapsensa viime maaliskuussa.
Voih, Anni Hautala julkaisi hellyttävän videon lapsestaan ja Hovimuusikko-Ilkasta
Pukuja useasti muun muassa Linnan juhliin suunnitellut Katri Niskanen oli Annin ensimmäinen valinta puvun suunnittelijaksi.
- Kastemekon suunnitteleminen oli tosin Katrin idea!
Anni paljastaa kuuden kuukauden ikäisen tyttärensä luonteesta paljastuvan jatkuvasti uusia puolia.
- Hän on aika tomeran oloinen nuori neiti. Epäilen, että hän on tullut vähän äitiinsä. Sellaisia merkkejä on ilmassa, Anni nauraa.