Muistatko avoimessa suhteessa olleen TIS-Even? Ei ole tunnistaa samaksi ihmiseksi – leikkasi hiuksensa: kuva

Temptation Island Suomen kuudennelle kaudelle osallistuneet Santeri ja Eveliina eli Eve olivat ohjelman ensimmäinen avoimessa suhteessa oleva pariskunta. Molemmilla osapuolilla oli houkutusten saarella säpinää sinkkujen kanssa, Eve esimerkiksi harrasti seksiä Rasmuksen eli Rassen kanssa.

Pariskunta palasi Suomeen yhdessä, mutta erosi vuonna 2020. Santeri kertoi kuulumisiaan Seiskalle viime vuoden keväällä.
- Emme ole missään tekemisissä toistemme kanssa, Santeri kertoi tuolloin.
Evestä taas ei ole sen suuremmin julkisuudessa kuultu. Hänen Instagram-tililtään kuitenkin voi huomata, että naisen ulkoinen olemus on muuttunut radikaalisti. Hän on leikannut hiuksensa nimittäin huomattavan lyhyiksi.
Yllä oleva kuva on viime joulukuulta, mutta hänen uudemmissakin someotoksissa nainen esiintyy lyhythiuksisena. Viime kesänä Eve on puolestaan jakanut kuvia, joissa on ollut esillä paljasta pintaa.