”Miten pieleen voi joskus valinta osua” - Ensitreffit alttarilla -pari Ville ja Anniina kokivat karmivan yllätyksen lomamatkallaan

Ville Manner ja Anniina Marjamäki
Mainos
Mainos päättyy

Vuonna 2019 Ensitreffit alttarilla -sarjassa avioituneet Ville Manner ja Anniina Marjamäki viettivät vastikään uudelleen häitään.

Kun pariskunta sanoi tv-kameroiden edessä "tahdon", olivat he toisilleen vielä täysin tuntemattomat. Kyyhkyläiset halusivat viettää häitä uudelleen, sillä ohjelmaan osallistuessaan heidän oli rajoitettava hääjuhlan vierasmäärää.

Ensitreffit alttarilla -sarjan Anniina ja Ville avioituivat uudestaan - jättiyllätys morsiamelle: häihin pamahti laulajatähti

Ville ja Anniina suuntasivat pian toisten häiden jälkeen Englantiin, mutta kyseessä ei ollut häämatka. Ville on julkaissut Instagram-sivullaan kuvan, jossa poseeraa metrossa paitsi Anniinan, myös appivanhempiensa kanssa.

Mainos
Mainos päättyy

- Joku olisi ajatellut, että ”nuoripari” lähtisi kahdestaan matkalle häidensä jälkeen, mutta ei me, hän kirjoittaa kuvatekstissä.

- Kaksi vuotta sitten appiukkoni täytti pyöreitä ja silloin varattiin matka hänen toiveiden täyttämiseksi - Heartbeat fanina Yorkshiren kuvausmestat on kova juttu, Ville kertaa, ja kertoo pandemian aiheuttaneen matkan siirtämisen.

- Tänään me sitten startattiin kyseinen reissu ja ns. ”häämatka” saa vielä odottaa.

Ensitreffit alttarilla -kohusarjassa toisensa löytäneet Anniina Marjamäki ja Ville Manner: Näin onnistunut parisuhde rakentuu!

Yhteinen matka on pariskunnan mieleen.

- Anniina joskus sanoi, että hänen yksi unelma oli saada kokea asioita oman kumppanin kanssa. Mulla oli sama ajatus ja tässä sitä taas ollaan. Uusia kokemuksia ja muistoja luomassa.

- Niin mieletöntä päästä taas vanhaan kotimaahan kiertelemään ja ihmettelemään, mitä uutta on ilmassa, Lontoossa kymmenen vuotta asunut Ville hehkuttaa.

Mainos
Mainos päättyy

Villen appiukon lempisarja Heartbeat, eli Sydämen asialla, on vuosina 1992-2009 esitetty brittiläinen draama.

Ensitreffit alttarilla -parin pentu teki tuhojaan: "Se syö kaiken"

Kaikki yhteisessä matkassa ei kuitenkaan mennyt täysin putkeen. Anniina julkaisi eilen (20.6.) omalla Instagram-sivullaan mustavalkoisen yhteiskuvan kyyhkyläisistä, jotka poseeraavat Lontoon kuuluisimman nähtävyyden, Big Benin, sekä Westminster Bridgen edustalla. Kuvatekstissä hän kertaa Englannin-reissun kohokohtia ja kuoppia.

- Olipahan reissu! Lontoo on aina ihana, mutta täytyy todeta että tällä kertaa on myös erityisen ihana palata kotiin! Anniina kirjoittaa hiukan pahaenteisesti.

- Matka alkoi pitkällä matkalla kotoa Keski-Englantiin, siellä meillä oli oikein kiva airbnb majoitus. Aidensfield (todellisuudessa Goathland) osoittautui ihastuttavaksi kyläksi, jossa aika tuntui pysähtyneen, hän kirjoittaa Aidensfieldin kylästä, joka on Sydämen asialla -sarjan fiktiivinen tapahtumapaikka.

Ensitreffit alttarilla -pari Anniina Marjamäki ja Ville Manner sai perheenlisäystä: ”Enää ei tarvitse miettiä, mitä teemme vapaa-ajallamme”

Mainos
Mainos päättyy

Pääkaupungissa asiat kääntyivät kuitenkin päälaelleen.

- Lontoossa hotelli tiputtikin sitten jalustalta oikein kunnolla, Anniina paljastaa.

- Hotelli muistutti kämppääni Lontoossa asuessani, vain muutama homepilkku lisää kylppäriin ja jaettava kylppäri koko kerrokselle niin avot oltaisiin aika lähellä samaa kamaluutta, hän kertaa kauhumajoitusta.

- Miten pieleen voi joskus valinta osua ja korona lienee hoitanut viimesilauksen hotellille.

Ensitreffit alttarilla -sarjasta tutun Ville Mannerin työ- ja vapaa-aika meni sekaisin – näin hän ratkaisi ongelman

Onneksi matkan Lontoo-osio ei mennyt majoituksen vuoksi täysin mönkään, vaan hyviäkin puolia löytyi.

- Lontoossa onneksi saa päivät kulutettua helposti kaupungilla, kivoja kohteita on vaikka muille jakaa ja kävellessä kaupunkia ympäri aika hujahtaa hetkessä, Anniina kirjoittaa suositusta turistikohteesta.

- Kotona odottaa vetävä viemäri kylppärissä, ehjä katto ja seinät (mitä nyt ehkä vähän Popin syömät), oma sänky, ja meidän oma karvakaveri, hän vertaa kotia Lontoon-majoitukseen.

- Ah, ihana Suomi, Loimaa ja koti! 

Villen ja Anniinan suhde on ollut vakaalla pohjalla heidän vuoden 2019 tosi-tv-vihkimisestään saakka. Pariskunta on osallistunut yhdessä Olet mitä syöt -ohjelmaan, jonka myötä pyrkivät parantamaan elämäntapojaan.

Tänään Olet mitä syöt -ohjelmassa: Ensitreffit alttarilla -parille kertyi 30 kiloa lisää painoa, Ville vakavana: "Tuli suorastaan yökötys"

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan