Mitähän Sanna Marin mahtaa tästä tuumia? Yleisö nauroi katketakseen Linnanmäen Huvituttaako-revyyssä: rohkeaa kännipilkkaa pääministeristä

Huvituttaako-revyy.
Mainos
Mainos päättyy

Helsingin Linnanmäen Peacock-teatterissa on saanut ensi-iltansa Huvituttaako-revyy. Seiska kävi katsastamassa viime viikon torstaina (20.10.) vauhdikkaan ja huumoriltaan paikoin rohkeankin uutuusrevyyn ensinäytöksen.

Suomen Komediateatterin käsialaa olevassa revyyssä irvaillaan moneen suuntaan. Osa vitseistä tuntuu jo hieman vanhentuneilta, kun huumorinkukka kukkii Haminan mursun ja pääministeri Sanna Marinin (sd.) bilekohun suuntaan.

20 vuoden ikäero! Kirsi Ylijoki, 53, kiikutti kolmekymppisen kuvaajamiehensä parrasvaloihin – tältä näyttää ”Imatran Johnny Depp!”

Varsinkin pääministeri Marin saa aimo kauhallisen satiirisopasta. Niina Lahtinen tekee tulkintansa örveltävänä Bile-Sannana sellaisella vimmalla, ettei tulkinnalle jää juuri sijaa. Edes Vladimir Putin ei säästy Suomen Komediateatterin silmäniskulta.

Mainos
Mainos päättyy

Ensinäytöksen perusteella maksavat katsojat ovat pitäneet näkemästään. Muutamista hiljaisemmista hetkistä huolimatta yleisö nauroi pääosin katketakseen paikoin melko hurtillekin huumorille.

Niina Lahtisen käsikirjoittamaa Huvituttaako-revyytä vauhdittaa Marko Keräsen koreografiat ja kapellimestari Katja Lapin musiikki. Näyttämöllä nähdään mm. Krisse Salminen, Kiti Kokkonen, Markku Haussila, Haza von Hertzen, sekä Lahtinen itse.

Meri-rakas sanoi suorat sanat Saara Aallolle – aviopari paljastaa parisuhdehaasteensa: ”Siksi me olemme täällä”

Suomen Komediateatterin Huvituttaako-revyy pyörii parhaillaan Peacockissa.
Suomen Komediateatterin Huvituttaako-revyy pyörii parhaillaan Linnanmäen Peacockissa.

Lukuisat julkisuudesta tutut nimet kunnioittivat läsnäolollaan Huvituttaako-revyyn ensi-iltaa. Komediantäyteinen ilta oli kaivattua vaihtelua Janne Katajalle, jolla on meneillään kiireinen syksy.

– Aika työntäyteiseltä vaikuttaa. Alamme kuvata yhtä draamasarjaa, erästä studio-ohjelmaa sekä Kuokkavieras Katajan toista tuotantokautta. Lisäksi laajennamme lelukauppaamme Tampereen Stockmannille ja myöhemmin Helsingin Stockalle.

Mainos
Mainos päättyy

– Suomen Komediateatteri on laadun tae. Täällä on perinteisesti ollut erittäin hauskaa ja fiksulla tavalla kantaaottavaa huumoria. Odotan tätä oikein ilolla, Janne fiilisteli ennen ensi-illan näkemistä.

Janne Katajalla pitää kiirettä.
Janne Katajalla pitää kiirettä. Tulossa on uutta lelukauppaa ja kaikenlaisia tv-kuvauksia.

Yhtä tukka putkella on painanut myös perussuomalaisten kansanedustaja Kike Elomaa. Kuten uutisista on saatu lukea, Arkadianmäellä on pitänyt kiirettä.

– Voi, tässä on tapahtunut niin paljon. Euroopassa on sota, energiakriisi jyllää ja koronakin tekee taas tuloaan. Ja muut asiat siihen päälle! Hektistä on, Kike kuittasi.

Kike Elomaa saa yönsä nukutuksi, vaikka Euroopassa riehuu sota.
Kike Elomaa saa yönsä nukutuksi, vaikka Euroopassa riehuu sota.

Kike Elomaa jatkostaan eduskunnassa: Kimmon kuolema muutti kaiken

Vaikka Suomen Venäjän-rajalle on väläytelty raja-aitaa, idän uhka ja Ukrainan sota eivät kummittele Kiken yöunissa.

Mainos
Mainos päättyy

– Olen sellainen kukkuja, että menen vasta aamukahden maissa nukkumaan ja herään silti kuudelta, koska kahdeksalta on oltava jo paalupaikalla. Joten kun olen näin vähäuninen, niin sen ajan kyllä nukun.

Merja Larivaara & Kari-Pekka Toivonen.

– Eli ei tule uniin, mutta huolta kyllä kannan. Ja se huoli alkaa heti aamukahdeksalta ja loppuu vasta illalla.

Näyttelijäpariskunta Merja Larivaara ja Kari-Pekka Toivonen nähdään molemmat kaupunginteatterissa – tosin eri kaupungeissa.

Merja Larivaaran ja Kari-Pekka Toivosen tytär Meeri, 28, haki 8 kertaa Teatterikorkeaan: lataa nyt painavan puheenvuoron

Hanna Sumari.

– Helsingin Kaupunginteatterin Hiljaiset sillat on ehkä ihanin juttu, jossa olen saanut olla mukana koko 35-vuotisen urani aikana, Merja hehkutti Seiskalle.

– Itse taas vierailen Turun Kaupunginteatterissa Pasi Lampelan kirjoittamassa ja ohjaamassa Kunniadraamassa, Kari-Pekka kertoi.

Koko kesän tv-ohjelmia purkittanut toimittaja Hanna Sumari aloitti viimein lomansa. 

Ville Klinga & Jaana-vaimo.

– Olin juuri viikon Kreikassa ja palailen pikkuhiljaa takaisin arkeen, hän kertoi ja paljasti samalla tavan, jolla päätyi Rodokselle:

– En ollut käynyt pitkään aikaan Rodoksella, mutta sitten näin Vappu Pimiän Insta-kuvia sieltä. Silloin ajattelin, että minunkin on päästävä sinne ja varasin heti matkan!

Viaplayn urheilutoiminnoista vastaava Ville Klinga on innoissaan NHL-kiekosta, F1-kisoista ja alkavasta hiihtokaudesta. Tuttu tv-kasvo on ollut naimisissa Jaana-juristivaimonsa kanssa vuodesta 1992 eli 30 vuotta. Mikä on pitkän liiton salaisuus?

Mikko Penttilä.

– Meillä on vain hauskaa yhdessä. Hymyilyttää ja naurattaa, joten mikäs siinä, lahtelaislähtöinen mutta sittemmin töölöläistynyt pariskunta myhäili.

– Meillä on yhteisiä harrastuksia, ja olemme saaneet aikaiseksi kivoja lapsia, jotka ovat jo lähteneet kotoa pois.

Elina Gustafsson ja Ansku Bergström nauttivat ensi-illan tunnelmasta.
Elina Gustafsson ja Ansku Bergström nauttivat ensi-illan tunnelmasta.
Pertti 'Nipa' Neumann osallistui niin ikään Huvituttaako-revyyn ensi-iltaan.
Pertti "Nipa" Neumann osallistui niin ikään Huvituttaako-revyyn ensi-iltaan.
Oopperalaulaja Waltteri Torikka kunnioitti läsnäolollaan ensi-iltaa ystävänsä kanssa.
Oopperalaulaja Waltteri Torikka kunnioitti läsnäolollaan ensi-iltaa ystävänsä kanssa.
Leijonien GM Jere Lehtinen nautti teatteritunnelmasta Jaana-vaimons kanssa.
Leijonien GM Jere Lehtinen nautti teatteritunnelmasta Jaana-vaimonsa kanssa.
Siellä missä tapahtuu, siellä myös Ilkka 'Ile' Vainio.
Kyllä naurattaa! Siellä missä tapahtuu, siellä myös Ilkka "Ile" Vainio.
Hanna Pakarinen voitti Idolsin 2004. Lappeenrantalainen tekee yhä väkevää laulajan uraa.
Hanna Pakarinen voitti Idolsin 2004. Lappeenrantalainen tekee yhä väkevää laulajan uraa.
Näyttelijä Eero Ritala pyöri muina miehinä lippis päässä ensi-iltahumussa.
Näyttelijä Eero Ritala pyöri muina miehinä lippis päässä ensi-iltahumussa.
Näyttelijäystävykset Hanna Kinnunen ja Maarit Poussa iloitsivat yhdessä Huvituttaako-revyystä.
Näyttelijäystävykset Hanna Kinnunen ja Maarit Poussa iloitsivat yhdessä Huvituttaako-revyystä.

Näyttelijä Mikko Penttilä pölähti paikalle suoraan Oulusta, jossa juonitaan parhaillaan melkoista katastrofikomediaa. Kyseessä on Oulun teatterin tuleva ensi-ilta Peter Pan menee pieleen, joka kertoo harrastajateatteriseurueen onnettomasta näytelmästä.

– Olen vierailemassa siinä esityksessä. Ensi-ilta on 12. marraskuuta, joten sen parissa tässä on nyt kovasti puuhailtu, Mikko kertoi.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan