Mitä kuuluu Samuli Edelmannille?

Laulaja-näyttelijä Samuli Edelmann, 54, päivittää kuulumisiaan tuoreella Instagram-videolla.
"Maestro käski..." – näin Samuli Edelmann perusteli hautajaisissa esittämäänsä juomalaulua
Samuli kertoo, että hänellä on edessään harjoitukset vanhan yhtyeensä Helsinki Sound Machinen kanssa.
Bändi on ollut tauolla peräti 25 vuotta.
- Nyt me palataan yhteen näin pitkän tauon jälkeen. Nämä ovat meidän ekat treenit.
Samuli kuvaa bändin jäseniä ja kuvailee yhteen paluun herkistävän häntä.
- Ai vittu miten kaunista!
Yhtyeeseen kuuluvat Samulin lisäksi Leri Leskinen, Sami Kuoppamäki, Peter Engberg, Ville Hukkinen sekä Kalle Chydenius.
Tältä Samuli Edelmannin Venla-tytär näyttää nykyään: "Tervetuloa vaatimattomaan asuinpaikkaani"
Bändin käsialaa ovat muun muassa Ihana Valo- ja Peggy - pienestä kii -albumit.
Samuli Edelmann lausui pysäyttävät sanat – Elias Salonen hämmästyi: ”Ei ole varmaan ikinä ollut…”
Musiikin lisäksi Samuli iloitsee somessaan viimeisimmästä näyttelijäntyöstään. Hänet nähdään tuoreen Skimbagirls-elokuvan sivuroolissa.
Elokuva on ollut viime viikonlopun katsotuin elokuva.