Mitä ihmettä?! Akseli Herlevi seikkaili Tallinnassa kissanaamari päässään – kuvat!

Akseli Herlevi
Mainos
Mainos päättyy

Burgerimiehet Akseli Herlevi ja Ossi Lahtinen ovat seikkailleet tämän kevään ajan Pohjolassa. Käyty on jo niin Norjassa, Islannissa kuin Tanskassakin, mutta nyt oli aika vierailla Baltian virallisessa herkuttelukeskuksessa eli Tallinnassa.

– Olen aiemmin pyörinyt lähinnä Tallinnan keskiaikaisessa Vanhassakaupungissa, joka on sinänsä hieno. Nyt kuitenkin lähdimme seikkailemaan uusille alueille, kuten Noblessneriin ja Telliskiveen, joissa meille avautui aivan uudenlainen Tallinna, Akseli Herlevi hehkuttaa.

– Kumma homma, kuinka virolaiset ovat koronan aikana saaneet aikaiseksi vaikka mitä. Kuten ihan uuden kaupunginosan, eli Tallinnassa meren äärelle nousseen Noblessnerin.

Mitä kiinnostavaa näistä kaupunginosista sitten löytyi?

Mainos
Mainos päättyy

– No vaikka mitä! Rautatieaseman yhteydessä sijaitsevasta torista eli Balti Jaama Turgista tuli hetkessä yksi lempipaikkojani, sillä löysin sieltä kaiken kokkaukseen tarvittavan. Siellä myytävät lörtsymäiset tseburek-lihapiirakat veivät myös kielen mennessään, Akseli kehuu.

Akseli Herlevin elämäntapamuutos: ”Toivottavasti ei ala heti vituttamaan”

Pilvenpiirtäjän juurella sijaitseva Päris on kuin pieni pala Pariisia keskellä Tallinnaa. Eroa on vain laaturavintoloiden hinnoissa, jotka Virossa ovat edelleen noin kolmanneksen Suomeakin edullisemmat.
Pilvenpiirtäjän juurella sijaitseva Päris on kuin pieni pala Pariisia keskellä Tallinnaa. Eroa on vain laaturavintoloiden hinnoissa, jotka Virossa ovat edelleen noin kolmanneksen Suomeakin edullisemmat.

Herrat pääsivät tosin myös lihapiirakoita fiinimpien herkkujen pariin varsinkin vieraillessaan Päris-ravintolassa Tallinnan ytimessä. Sen lista pursusi luksusruokia: hummeria, ostereita ja hanhenmaksaa. Ravintolan oman väen mukaan elegantti, pariisilaistyyppisen ravintolan ja leipomon yhdistelmä innostaa varsinkin tallinnalaisnaisia, joita asiakkaista on kuulemma valtaosa. Tämä luonnollisesti puhutteli matkamiehiä.

Vaikka Tallinnan keksintötehdas Proto onkin tarkoitettu etupäässä lapsiperheille, hurahti burgerimiehillä siellä seikkaillessa pidempi tovi. Kissanaamarit ovat nerokkaita virtuaalilasien suojia, jotka jäivät Ossin ja Akselin kasvoille kasvoille loppupäiväksi. Miau!
Vaikka Tallinnan keksintötehdas Proto onkin tarkoitettu etupäässä lapsiperheille, hurahti burgerimiehillä siellä seikkaillessa pidempi tovi. Kissanaamarit ovat nerokkaita virtuaalilasien suojia, jotka jäivät Ossin ja Akselin kasvoille kasvoille loppupäiväksi. Miau!

Akseli Herlevi viihtyi Helsingin yössä ilman missirakastaan – pukeutuminen herätti huomiota

Kokemukset eivät jääneet vain makunystyröiden tasolle, sillä äijät ehtivät myös tutustua sielun- ja ruumiinkulttuuriin. Telliskivessä sijaitseva hieno Fotografiska-valokuvamuseo tarjosi taide-elämyksiä, kun puolestaan Noblessnerissa sijaitsevassa Proto-keksintötehtaassa miehet pääsivät tutustumaan niin sukellusveneisiin, höyryvetureihin kuin kuumailmapalloihinkin.

Mainos
Mainos päättyy

– Tiede on aina ollut lähellä sydäntäni. Oli hienoa hypätä keksintöjen historiaan. Protoa suositellaan ennen kaikkea lapsiperheille, mutta kyllä se sai kahden aikuisen miehenkin sydämen sykkimään, Akseli kiittelee.

Noblessnerissa on muuten keksitty aina kaikenlaista. Alueen nimi tulee dynamiitin ja rauhanpalkinnon keksineen Alfred Nobelin veljenpojasta Ludwig Nobelista ja yhtiökumppanistaan herra Lessneristä, jotka perustivat alueelle sukellusvenetehtaan vuonna 1913.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Mitä ihmettä?! Akseli Herlevi seikkaili Tallinnassa kissanaamari päässään – kuvat!