Minna Kuukka lastensa kasvamisesta: Kaksipiippuinen asia

Radiotoimittaja Minna Kuukalla, 51, ja hänen miehellään on kaksoset, jotka saavat pian peruskoulunsa päätökseen.
– Aika kuluu kauhealla vauhdilla. He ovat täyttäneet yhteishakuun liittyviä lippusia ja lappusia. On se jännittävää näin vanhempana. Kesällä selviää, minne he pääsevät jatkamaan. Se on iso askel.
MasterChefin voittanut Minna Kuukka leipiintyi kotikeittiössään – tässä syy

Minna arvelee, etteivät lapset kuitenkaan ole vielä hetkeen muuttamassa pois kotoaan.
– Onneksi. Se on tosin kaksipiippuinen asia. Toisaalta sitä kauhistelee, että kohta he räpyttelevät omillensa, mutta toisaalta on ihanaa, että he ovat jo isoja ihmisiä. He pärjäävät jo itsekseen, jos äiskä lähtee yön yli kestävälle keikalle. Ei tarvitse laitella valmiiksi kaikkea.

Radiojuontaja vakuuttaa kaksosten osaavan hoitaa tärkeät kodin askareet.
– Ja jos eivät osaa, niin kyllä he osaavat hakea Googlesta tarvittavan tiedon.
Lomamatkat perheeltä ovat jääneet osittain siksi, että joulunpyhinä perheessä jylläsi pöpö.
– Emme sitten päässeet mihinkään, mutta kyllä kaikkeen tottuu yllättävän hyvin. Loppukeväälle en ole vielä tehnyt suunnitelmia.