MasterChefin voittanut Minna Kuukka leipiintyi kotikeittiössään – tässä syy

Radiotoimittaja Minna Kuukka, 51, on juontanut Radio Novan aamulähetyksiä Aki Linnanahteen kanssa jo vuodesta 2016 saakka. Tähti joutuu heräämään maanantaista perjantaihin aamuvarhaisella, sillä lähetys alkaa jo kuudelta.
– Maailman jamasta huolimatta ei omissa asioissani ole valittamista. Odotan niin kevään tuloa, Minna hehkuttaa Seiskalle.
Ruuanlaittoon Minna kertoo kuitenkin liittyneen väsymystä. Hän voitti vuoden 2021 MasterChef Vip -kilpailun lohicarpacciolla, broilerilla ja fetapastalla.
– En tiedä mikä oikein on ollut, mutta kotikokkailuissa on jonkinlainen leipiintymisvaihe. Ehkä se liittyy siihen, että olen hyörinyt paljon kotona käymättä juuri missään.

Ilman murkinaa Minnan perhe ei kuitenkaan joudu olemaan, vaan kotiruokaa tarjoillaan entiseen tapaan.
– Tämmöisiä vaiheita tulee aina välillä. Kyllä minä ruokaa laitan, mutta tavallaan vähän toisella kädellä. Että siinä on kinkkukiusausta teille, syökää, Minna nauraa.
Minnalla ja hänen miehellään on kaksoset, jotka saavat pian peruskoulunsa päätökseen.
– Aika kuluu kauhealla vauhdilla. He ovat täyttäneet yhteishakuun liittyviä lippusia ja lappusia. On se jännittävää näin vanhempana. Kesällä selviää, minne he pääsevät jatkamaan. Se on iso askel.