Marko Jantusta näyttelevä Severi Saarinen on itsekin kiekkomies: ”Jarnan luistelua ei kukaan pysty matkimaan”

Yksi aikansa lahjakkaimmista suomalaiskiekkoilijoista saa syksyllä oman elokuvan. Marko ”Jarna” Jantusesta, 50, kertovaa Laitapuolen hyökkääjää kuvataan parhaillaan Lahdessa ja pääkaupunkiseudulla.
Aleksi Mäkelän ohjaamassa filmatisoinnissa Jarnaa esittää Severi Saarinen, 37. Joensuulaisnäyttelijä muistetaan useista teatteriesityksistä ja Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan Lehdon roolista.
– Olen itse asiassa syntynyt Lahdessa ja viettänyt siellä elämäni ensimmäiset vuodet. Siellä asuu myös edelleen sukulaisia, joten se on tuttu kaupunki, Severi paljastaa Seiskalle.

Suomen Chicagon tunteminen on eduksi elokuvassa, joka pureutuu katujätkämäisen Jarnan muutamaan vuorokauteen Lahdessa vuonna 2015. Kyseessä onkin toiminnallinen draamaelokuva, ei niinkään urheiluleffa.
Jälkimmäinenkin olisi onnistunut, sillä Severi on pelannut pienestä pitäen jääkiekkoa.
– Urheilu on aina ollut lähellä sydäntäni. Oli kivaa, kun sain koko syksyn pelata lätkää ja harjoitella pitkästä aikaa varusteet päällä. Vaikka eihän Jarnan luistelua kukaan pysty matkimaan, Kontiolahden Kajastuksen kasvatti naurahtaa.